sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Jo Nesbø: Kukkulan kuningas (2010)

Kukkulan kuningas kertoo Roger Brown -nimisestä kykyjenetsijästä, joka on töissä oslolaisessa rekrytointifirmassa. Hän bongaa potentiaalisia kykyjä, haastattelee heitä ja jos hakija selviää tiukasta haastattelusta riittävin pistein, Roger suosittelee tätä palkattavaksi. Kaikki, joita hän suosittelee, palkataan. Hänen sanallaan ja nimellään on painoarvoa, hän on kiistatta paras, kukkulan kuningas.

GPS-yritys Pathfinder tarvitsee uuden johtajan ja Roger saa tehtäväkseen löytää kenkiin sopiva mies. Kauniin ja älykkään vaimonsa taidegalleriassa Roger iskee silmänsä Clas Greven, jonka rinnalla monien muiden CV:t kalpenevat täysin. Mies olisi täydellinen vaadittuun tehtävään. Roger saa kutsuttua Clasin haastatteluun ja siellä selviää, että Clas voisi lisäksi olla avain Rogerin rahapulmiin. Nimittäin Rogerilla on harrastus, jolla hän rahoittaa leveää elämäänsä, mutta tämä vapaa-ajanviete ei kestä päivänvaloa. Haastattelussa Roger saa kautta rantain ongittua tarvittavat tiedot, saa toteutettua suunnitelmansa raha-ongelmiensa ratkaisemiseksi, mutta matkalle jotakin menee pieleen.

Näin alkaa hengästyttävä ja monimuotoinen seikkailu, jossa ovat vaakalaudalla niin tulevaisuus, henki kuin kovalla työllä hankittu mainekin.

Kukkulan kuningas on taattua Nesbota. Juonessa on yllättäviä käänteitä ja jännitys tiivistyy välillä siihen pisteeseen, ettei melkein uskalla hengittää, kun sivua kääntää. Tapahtumat etenevät vauhdikkaasti ja ne imaisevat niin huolella mukaansa, että välillä aivan unohtaa olevansa lukemassa kirjaa. Nesbon vahvuus on yllätyksellisyys ja ennen kaikkea se, että loppuratkaisu ei ole koskaan kerralla selvä. Viimeisilläkin sivuilla voidaan vielä tehdä jo kuljettuun tiehen lisämutkia tai paljastaa jotain, joka saa haukkomaan henkeä. Kukkulan kuningaskaan ei tuota pettymystä loppuratkaisunsa osalta.

Kirja on piristävä poikkeus siinä mielessä, että kyseessä ei ole perinteinen poliisi-rosvo -ajojahti. Poliisi on toki mukana, mutta muutaman askeleen jäljessä "pääparia", sillä varsinainen mittelö käydään kuitenkin "rosvojen" kesken.

Olen vannoutunut Nesbo-fani. Nyt olen lukenut kaikki hänen aikuisten kirjansa ja yhden lasten. Kaikki ovat erilaisia, mutta yhtenäistä on se, että juonessa on monia vivahteita ja loppuratkaisu ei koskaan jätä kylmäksi. Nesbon kirjat ovat takuuvarmasti hyviä ja odotukset ovat aina suuret, kun tarttuu uuteen Nesbon teokseen. Jotain kertonee sekin, että tämän vuoden lukuhaasteeseen olen onnistunut valikoimaan jo kolme Nesbon kirjaa. Niiden lukemista kun ei malta lykätä enempää kuin on pakko. Ja jos nyt ilmestyneen Verta lumella -teoksen kirjaston lainausjono vetää nopeasti, niin aionpas tunkea lukuhaasteeseen vielä neljännenkin Nesbon.

"Metri kuusikymmentäkahdeksan. En tarvitse aivokuollutta psykologia kertomaan itselleni, että sellaista on pakko kompensoida tavalla tai toisella, että fyysinen pienuus antaa pontta asioiden tekemiselle. Yllättävän suuri osa maailman suurista teoista on pienten miesten aikaansaannosta. Me olemme valloittaneet imperiumeja, ajatelleet älykkäimpiä ajatuksia, hurmanneet kauneimpia naisia valkokankaalla, lyhyesti sanottuna me olemme aina sovitelleen jalkoihimme suurimpia kenkiä. Moni idiootti on haivainnut, että jotkut sokeat ihmiset ovat lahjakkaita muusikoita ja että jotkut autistit osaavat laskea neliöjuuria päässään, ja tämä on johtanut päätelmään, jonka mukaan kaikenlaiset vammat ovat toisaalta myös siunauksia. Ensinnäkin koko ajatus on täysin tuulesta temmattua. Toiseksi en ole sentään mikään kääpiö vaan ainoastaa hieman keskivertoa lyhyempi. Kolmanneksi yli seitsemänkymmentä pronsettia korkeimmisssa johtoasemissa olevista ihmisistä ylittää keskiveropituuden omassa maassaan."

Lukuhaasteen kohta 11.: sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.