tiistai 28. huhtikuuta 2015

Anne Rice: Kuinka prinsessa Ruusunen hurmataan (1983)

Kuinka Prinsessa Ruusunen hurmataan on sellainen kirja, jota kuvailaan siten, että jos pitää Fifty Shades of Grey -kirjoista, pitää tästäkin. Väärin.

Kirja on julkaistu vuonna 1983, mutta suomennos tehty mitä ilmeisimmin juurikin Grey-kirjojen suosion innostamana vuonna 2014.

Kirja kertoo Prinsessa Ruususen tarinan ei niin prinsessatarinamaisesti. Prinssi herättää prinsessan satavuotiaasta unesta menemällä suoraan asiaan. Tämän jälkeen prinsessa on Prinssin omaisuutta, jonka hän vie mukanaan valtakuntaansa. Vanhemmat eivät mielellään prinsessaa päästäisi, sillä heillä tuntuu olevan hyvin tiedossa, millaisessa valtakunnassa Prinssi elää. Mutta koska Prinssi on tehnyt riittävästi hyvää, niin eipä siinä muu auta kuin päästää Ruusunen matkaan.
Osana koulutustaan Ruusunen ei saa ylleen vaatteita vaan matka uuteen kotiin taitetaan alasti. Prinssi nöyryyttää ja alistaa Ruususta "tämän omaksi parhaaksi" ja kaino prinsessa suostuu kaikkeen, vaikka ei se kivaa olekaan ja itkeskellään jo ensisivuilta alkaen. Kuinkas sitten sattuukaan, että aika nopeasti prinsessan häpeän ja ahdistuksen joukosta nousee myös kiihottumista tätä uudenlaista elämää kohtaan, ja vaikka pitää koko ajan punastella ja tihrustaa itkua, niin samalla Ruusunen ymmärtää, että hänen tehtävänsä on miellyttää ja olla nöyrä, orja.

Plussapuolet? Kirja on nopealukuinen. Etenkin silloin, kun on pakko hyppiä useampia rivejä sieltä ja täältä.

Muita ajatuksia? Sen lisäksi, että "juoni" koostuu vain erilaisten seksuaalisten tapahtumien kuvailusta, on hahmojen dialogi köykäistä, samoja lauseita pyöritellään vähän eri järjestyksessä ja hahmojen tunteet pyörivät nekin aika pientä piiriä. Tietysti kyse on tuskasta, josta orjien ei kuulukaan nauttia, mutta alkoi kyllästyttämään, miten koko ajan painotettiin sitä, miten kenelläkin prissiorjalla/prinsessaorjalla oli posket kyynelien raidoittamia/silmät kyyneliä täynnä/itku näkyi silmistä. Aikamoista vetistelyä siis! Mielestäni kömpelösti kirjoitettua tekstiä ja mietin moneen kertaan, että jätän kirjan kesken. Sisu ei kuitenkaan antanut periksi jättää kesken. 

Verrattuna vaikkapa Grey-kirjoihin, tässä vaikutusvaltainen Prinssi oli pilallehemmoteltu nulikka, joka kuvittelee omistavansa koko maailman ja saisi itkupotkuhepuliraivokohtaukset, jos joku asia ei mene niin kuin hän haluaa ja jos naiset eivät polvistu hänen jalkojensa juureen. Christian Greyn hahmossa oli kuitenkin historia rakennettu taustalle, ja vaikka hän melkein olikin koko maailman omistaja ja tottunut siihen, että naiset häntä palvovat. Itse pidin kuitenkin Christianin hahmoa mielenkiintoisempana ja monipuolisempana, ja jopa sympatiaa herättävä. Lisäksi FSoG-kirjoissa tapahtumia oli makuuhuoneen ulkopuolellakin ja juoni, josta sai kiinni, vaikka paikoitellen olikin ennalta-arvattavissa. Ehkä tällekin kirjalle löytyy lukijansa, mutta minun kirjani se ei ollut.

Lukeminen ei koskaan ole turhaa, sillä olipa kyseessä miten luokattoman huonosta kirjasta hyvänsä, niin kyllä se toki aina tunteita herättää.

"Iskut tulivat nopeasti. Ruusunen ei osannut arvatakaan, kuinka monesti häntä piiskattiin. Hän tiesi vain, että iskuja oli valtavasti enemmän kuin koskaan aiemmin, ja Prinssi tuntui hermostuvan vain entisestään. Hän puski Ruususen leukaa vasemmalla kädellään ja sulki tämän suun, jotta tämä ei voisi itkeä, ja kaiken aikaa hän komensi tätä marssimaan nopeampaa ja nostamaan jalkojaan korkeammalle. 
'Kuulut minulle!' Prinssi sanoi ja antoi piiskavyönsä pauhua. 'Opit miellyttämään minua kaikessa etkä ikinä miellytä minua, jos pidät katseesi äitini urosorjissa. Onko selvä? Ymmärrätkö?'
'Kyllä, Prinssini', Ruusunen kamppaili sanoakseen. Mutta Prinssi tuntui olevan järjiltään rangaistuksensa kanssa. "

Lukuhaasteen kohta 17: Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.