perjantai 20. maaliskuuta 2015

Jukka Jalkanen: Amalgaami (2003)

Jukka Jalkasen Amalgaami kertoo miehestä, jolla on kaikki hyvin: hyväpalkkainen hammaslääkärin työ, tyttöystävä ja kiva asunto. Sitten ahdistus alkaa ottaa valtaa ja elämä muuttuu myllerrykseksi.

Valitsin kirjan sen perusteella, että piti löytää kirja kirjailijalta, jolla on samat nimikirjaimet. Menin Kallion kirjastoon J:n kohdalle ja aloin selata. Sillä hetkellä hyllyssä oli tämä ja jokin toisen kirjailijan kirjat, ja niistä kahdesta tämä vaikutti luettavammalta.

Kirjailijalla on poikkeuksellinen ja persoonallinen kirjoitustyyli. Lyhyitä lauseita, joista välillä on jätetty esim. persoonapronominit kokonaan pois muulloinkin kuin minä-muodossa puhuttaessa. Ihmisiin viitataan se-pronominilla, joka omaan korvaani kalskahtaa etenkin kirjoitetussa tekstissä varsin ikävästi. Se on toki tehokeino ja uskon, että senkin voi saada toimimaan, ja tavallaan se sopiikin tämän romaanin luonteeseen, mutta silti - ei. Toisaalta kirjailija kuvaili tapahtumia ja eritoten päähenkilön tunteita ja aisteja hyvinkin rikkaasti ja paikoin jopa ronskin kyynisesti. Kirja oli mielestäni enemmän ajatuksenvirtaa kuin huolella rakennettu ja sopivista paloista koottu kokonaisuus. Tämä voisi ehkä olla vaikkapa lukion ainekirjoituksen tuotosta, jossa kirjoitusaika on rajallinen.

Kirjan päähenkilön ahdistuminen ja sen tuomat möröt kuvataan helposti lukijankin visualisoitaviksi. Juonen vaiheissa on sen verran epäselvyyttä, että se ainakin minulle lukijana herätti paljon väärällä tavalla epäselviksi jääviä kysymyksiä. Niiden kohdalla tuntui kuin kirjailija ei olisi tarkastellut tarinaansa kokonaisuutena vaan mennyt pelkän fiiliksen varassa. Fiiliksen mukaan voi toki mennä ja jos aukkoja tarkoituksella jätetäänkin, pitää niissä silti mielestäni olla jotain järkeä.

Kirjailijan kuvailutaitojen perusteella voisin suositella kirjaa, mutta juonen rakenteen ja sisällön perusteella puolestaan en. Suurin kipinä lukemiseen jäi syttymättä, sillä omalla kohdallani kirjassa ei ollut tarpeeksi koukkuja tai mielenkiintoisia hahmoja. Menihän tämä, mutta kirjailijan nimeä ei tarvitse panna muistiin jatkoa ajatellen.

"- Mitä nyt? Lissu ihmetteli, kun toljotin poraa kuin hirviötä.
- Taitaa olla takuuaika ummessa.
- Siinä mitään ole.
Se pani poran päälle ja ääni oli normaali. Miten se äsken noin, ajattelin. Napsuttelin poraa muutaman kerran auki ja kiinni, se vinkui ja viilsi entiseen tapaan, kunnossa oli.

Cembalon soinnit loppuivat, kun painoin poran miehen hampaaseen. Se ei värähtänytkään, oli kuin kuollut, taisi nauttia tilanteesta. Masokisti. Niiltä pitäisi ottaa tuplamaksu ja huvivero. Mietin taas miehen ammattia, kun rentoutui vasta hammaslääkärin tuolissa. Ei kai ollut muuten aikaa. Lissu survoi kohisevan imuletkun miehen suuhun ja se nytkähti. Nautinnosta kai.

Annaa oli jo ikävä. Onneksi oli sovittu lounashetki."


Tämä täyttää kirjan vuoden lukuhaasteen kohdan 35: kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.