keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Jo Nesbø: Isänsä poika (2014)

Jo Nesbo ei syyttä ole Norjan johtava rikoskirjailija. Harry Hole -kirjat ponkaisivat omien suosikkieni kärkeen pelkästään yhden kirjan lukemisen jälkeen. Sen jälkeen onkin voinut varmuudella sanoa, että Jo Nesbo on tae laadusta, yllätyksellisyydestä, persoonallisuudesta ja tapahtumarikkaudesta.

Voi sitä onnen määrää, kun onnistuin saamaan Isänsä poika -teoksen (2014) käsiini. Kirjaston sivuilta katsottaessa varaustilanne on ollut jo pitkään aika epätoivoinen: kirjoja on vain muutama enemmän kuin jonossa olevia varauksia eikä ikinä ole kirjaston hyllyssä näkynyt sellaista opusta, jonka nopein hakija saa ilman varausta. Antikvariaateissakin Nesbon romaanit tuskin ehtivät hyllyyn asti, kun innokas ostaja on jo paikalla. Luulen, että tämä kirja oli juuri palautettu, kun äitini bongasi sen kirjaston hyllystä. Varausaika kirjassa on 14 vuorokautta, ja äitini luki sen neljässä. Sen jälkeen hän antoi kirjan minulle ja luin sen kuudessa päivässä. Vaikka kirjassa on yli viisisataa sivua, olisi tarinan imuvoiman voimin voinut lukea yhdellä istumalla.

Kirja ei ole osa Harry Hole -sarjaa vaan tässä on erillinen, omaa maailmansa, joskin edelleen seikkaillaan poliisien ja rosvojen maailmassa. Isänsä poika kertoo Sonny Lofthus -nimisestä heroiiniriippuvaisesta nuorukaisesta, joka on joutunut vankilaan 18-vuotiaana ja viettänyt siellä viimeiset 12 vuotta. Eräänä päivänä hänen korviinsa kantautuu jotain sellaista, joka sytyttää kipinän päästä vankilan porttien ulkopuolelle ja alkaa jakaa oman käden oikeutta. Kosto niille, jotka sen ansaitsevat. Hän saa peräänsä joukon rikollisia ja tietysti poliisitkin useammalta taholta. Pääosassa oleva poliisi on tässä romaanissa nimeltään Simon Kefas, joka jo odottelee pääsyä eläkepäiville ja viettämään laatuaikaa nuoremman vaimonsa kanssa, mutta enne eläkepäiviä pitää painaa vielä töitä niska limassa taistellen paremman yhteiskunnan puolesta. Hän alkaa yhdistellä juttuun liittyviä langanpätkiä, Sonnyn koittaessaan samalla sopeutua ja ymmärtää muuttunutta ja teknologisoitunutta yhteiskuntaa sekä toteuttaa tehtäväänsä. Mukaan mahtuu huumekuvioita, järjestätytynyttä rikollisuutta, romantiikkaa ja taistelua aikaa vastaan.

Vaikka juonikoukerot toki paikoitellen muistuttavat enemminkin amerikkalaisia toimintaelokuvia kuin arkista elämää, osaa Nesboo asettaa kaikki palikat niin hyvin kohdilleen, että tarinan realistisuus on viimeinen asia mielessä. Nesbon kirjoittamana lukisin varmasti vaikka kvanttifysiikkaa.

Olen lukenut tähän mennessä 10 Nesbon kirjaa (kaikki Harry Holet siis) ja kuvittelin Isänsä poika -kirjaa lukiessani, että nyt osaan ajatella, mitä reittejä kirjailija menee ja osaan keksiä syyllisen omilla aivoillani. Kuvittelin, että eräs hahmo, joka tuotiin esille ns. sopivan huomaamattomalla tavalla ja ei vaikuttanut minun mielestäni loogiselta syylliseltä, niin totta kai hänen täytyi siinä tapauksessa olla syyllinen. Naureskelin partaani ähäkuttia, että vihdoinkin olen oppinut ajattelemaan yhtä monimutkaisesti kuin Nesbo ja olen selvinnyt "taistelusta" voittajana. No, kuinkas sitten kävikään -jälleen kerran. Loppuratkaisu ei juolahtanut mieleenikään, vaikka muutamia vaihtoehtoja mielessäni pyöritinkin, ja jälleen piti haavi auki taivastella, kuinka nerokas Nesbo juonen rakentamisessa onkaan.

Nesbon jälkeen monet muut dekkarit tuntuvat todella laimeilta ja oikein harmittaa, jos (kun) loppuratkaisu on arvattavissa. Aina sitä odottaa, että no, koskas tulee se käänne, joka humpsauttaa kaiken päinvastoin, jossa johdetaan lukijaa harhaan useampaankin otteeseen ja uskotellaan, että nyt loppuratkaisu on lähellä, vaikkei maaliviivasta ole tietoakaan.

On kirjoja, joissa on parisataa sivua ja välillä niiden lukemiseen tuntuu menevän tuskastuttavan kauan aikaa. Sitten on kirjoja, joissa on yli viisisataa sivua ja jotka pystyy lukemaan alle viikossa, vaikka tuhlaa lukuaikaa töissäkäyntiin.

 Lukuhaasteen kohta 43.: kirja, jossa on yli 500 sivua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.