perjantai 30. tammikuuta 2015

J. Karjalainen: Blueskaava (1982)

J. Karjalainen on laulutekijänä omaa luokkaansa. Lauluissa on aina tarina ja Jii kertoo ne aina yhtä elävästi, jotta kuulijan on helppo antautua laulun vietäväksi. Tälle perjantaille valitsin lukuisten helmien joukosta J. Karjalainen ja Mustat lasit -yhtyeen Yö kun saapuu Helsinkiin -albumin Blueskaava-aloitusraidan. Biisi on sanoituksiltaan hyvin simppeli, joskin osuva, joten korva keskittyy taustoihin, melodiaan ja mielettömään svengiin. Yksinkertaisuudessaan mielestäni erittäin onnistunut, jopa nerokas kipale. Ei välttämättä sellainen biisi, jota kuuntelee viisitoista kertaa putkeen, mutta ehdottomasti sellainen, jonka pariin täytyy aina tasaisin väliajoin palata ja joka on suotta jäänyt muun tuotannon varjoon. Je!

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.