sunnuntai 18. tammikuuta 2015

TOP15 Disneyn parasta klassikkoa, sijalla 5: Kaunotar ja Hirviö (1991)

Käsikirjoitus: Linda Woolverton, Roger Allers, Kelly Asbury
Ohjaus: Gary Trousdale, Kirk Wise
Sävellys: Alank Menken
Pääosissa: Belle (Paige O'Hara/Mervi Hiltunen), Hirviö (Robby Benson/Matti Olavi Ranin), Gaston (Richard White/Esa Ruuttunen), Lumiere (Jerry Orbach/Juha Muje), Könni (David Ogden Stiers/Tom Wentzel), rouva Pannu (Angela Lansbury/Anneli Saaristo), Kippo (Bradley Pierce/Mika Ranin), Maurice (Rex Everhart/Matti Ranin)
Ensi-ilta Suomessa: joulukuussa 1992
Jatko-osat: Kaunotar ja hirviö - lumottu joulu (1997), Kaunotar ja hirviö - Bellen lumottu maailma (1998)

Elokuva pohjautuu samannimiseen ranskankieliseen teokseen, jonka on kirjoittanut Jeanne-Marie Leprince de Beaumont.

Kaunotar ja hirviö -elokuvassa pikkukylässä asuva Belle on kyllästynyt omaan arkeensa, kylän kauppoihin ja samoihin ihmisiin. Hänen isänsä, keksijä-Maurice, lähtee markkinoille ja sillä aikaa Belle ottaa yhteen Gastonin kanssa. Kun sitten Mauricen hevonen palaa vauhkoontuneena takaisin, Belle huolestuu ja lähtee etsimään isäänsä. Hän löytää tiensä Hirviön lumotulle linnalle ja astelee sisään sadesuojan toivossa. Vastassa on Könni (kello) ja Lumiere (kynttelikkö), jotka auliisti tarjoavat vieraalle ruokaa ja show'n. Hirviö raivostuu, tekee kuitenkin vaihtokaupat antamalla vankinaan olevan Mauricen poistua ja ottaa Bellen tilalle. Hiljalleen Belle pehmittää Hirviön, ja lopulta huomaa, että karskin ulkokuoren alla onkin lämmin sydän.

Sain tämän elokuvan VHS:nä joululahjaksi, varmaankin vuonna -93, koska ensi-ilta oli Suomessa vuoden -92 lopussa. Tämäkin elokuva lumosi heti ensimmäisellä kerralla ja tuossa vaiheessa olin juuri prinsessaiässä, joten Bellen upea kultainen mekko teki lähtemättömän vaikutuksen. Se oli kerrassaan lumoava ja muistelen, miten ajattelin sen olevan sulaa kultaa, ai että. Vaikutuksen teki myös hurjan iso kirjasto, joka vieläkin on sellainen, minkä mielellään itsekin omaan palatsiinsa haluaisi. Seinät vuorattuna kirjoilla aina kattoon asti, wau.

Bellen persoona on yksi elokuvan kantavimpia voimia: hän on kaunis, älykäs ja rohkea. Hän ei jää odottelemaan, että hänet pelastetaan vaan rohkeasti yrittää taistella vaikkapa susia vastaan ja tulee toimeen jopa ailahtelevaisen Hirviön kanssa.

Etenkin tässä elokuvassa musiikkinumerot tekivät jo alussa lähtemättömän vaikutuksen. Musiikillisestikin aivan ehdottomasti viiden parhaan joukossa. Eikä syyttä ole biisit kuulostaneet hienoilta, sillä onhan elokuva saanut mm. Oscarin parhaasta sävellyksestä ja parhaasta laulusta, Grammyn parhaasta lastenalbumista, parhaasta elokuvan instrumentaalikappaleesta ja parhaasta biisistä, joka on tehty vain elokuvaa varten.

Muutamia suosikkejani mainitakseni. Bellen ensimmäinen soolonumero kaupunkiin mennessään ja toinen, jonka hän laulaa pääosin niityllä saatuaan Gastonin mahtailusta tarpeekseen, olivat sellaisia, että pentuna opettelin ne huolella ja omassa huoneessani sitten "näyttelin" ne. Vaikkapa jälkimmäisessä jokin rätti päähän toimittamaan huivin virkaa, mutta voikukkaa ei valitettavasti aina ollut saatavilla, joten silloin piti improvisoida jotain sellaista, mikä nyt sattui suunnilleen käymään kukasta. Gastonin soolosuoritus kapakassa on myös omiaan: mahtaileva ja ylimielinen. Vaikka Gaston on ärsyttävä hahmo, on hän hyvällä tavalla ärsyttävä, juuri sellainen, jonka toivoo jättävän Bellen rauhaan, jotta tämä saa aidon rakkautensa.

Yksi monista elokuvan kohokohdista on hetki, jolloin Belle ja Hirviö ottavat suhteessaan askeleen eteenpäin, pukeutuvat juhlatamineisiins ja tanssivat linnan juhlasalin kiiltävällä lattialla. Samalla rouva Pannu laulaa äärimmäisen kaunista Tyttö sekä hän -biisiä, joka on erityisesti melodialtaan lumoava. Muistelisin, että tuossa kohdin tuli aina kohtauksen lopussa kelattua sen alkuun ja katsottua uudestaan -välillä useammankin kerran putkeen.

Kerrassaan ihana elokuva, jonka lumous on säilynyt ja jossa ei löydy yhtään tylsää tai turhaa kohtaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.