maanantai 12. tammikuuta 2015

TOP15 Disneyn parasta klassikkoa, sijalla 6: Kaunotar ja kulkuri (1955)

Käsikirjoitus: Ward Greene, Erdman Penner, Joe Rinaldi, Ralph Wright, Don DaGradi, Joe Grant
Ohjaus: Clyde Geronimi, Wilfred Jackson, Hamilton Luske
Musiikki: Oliver Wallace
Pääosissa: Kaunotar (Barbara Luddy/Karin Pacius), Kulkuri (Larry Roberts/Matti Olavi Ranin), Tupsu (Bill Thompson/Esa Saario), Jalo (Bill Baucom/Kauko Helovirta), Tony (George Givot/Keijo Komppa)
Ensi-ilta Suomessa: joulukuussa 1955
Jatko-osa: Kaunotar ja Kulkuri 2: Pepin seikkailut (2001)

Kaunotar ja kulkuri (Lady and the Tramp) kertoo Kaunotar-nimisestä spanielista, joka saa pitkään elää huoletonta elämää perheen koirana ja silmäteränä. Onnen kruunaa naapurustossa asuvat koirakaverit: Jalo ja Tupsu. Kun Kaunottaren ihmisperhe alkaa odottaa vauvaa, ei koira olekaan enää perheen keskipiste ja tämä hämmentää Kaunotarta.

Samoihin aikoihin Kaunotar tutustuu Kulkuri-nimiseen perheettömään ja onnelliseen koiraan, joka esittelee myös sen toisen puolen elämästä, jossa koira voi olla vapaa ja tehdä mitä mieli haluaa. Ei aitoja, ei rajoituksia ja koko maailma täynnä mahdollisuuksia.

Kaunottaren ja Kulkurin tutustuessa toisiinsa, nähdään ehkä piirretyn elokuvahistorian klassisin ja tunnetuin kohtaus: nimittäin se kuuluisa spagetin syöminen samalta lautaselta. Mikähän toinen kohtaus olisi yhtä tunnettu?

Elokuva kuuluu ehdottomasti koiraihmisen suosikkilistalle ja mielestäni hakkaa 101 dalmatialaista -elokuvan mennen tullen. Itse en koskaan saanut kyseisestä elokuvasta juurikaan mitään irti ja tähän verrattuna se on jäänyt kakkoseksi niin koirahahmojen persoonallisuuden osilta kuin piirrojäljeltäänkin. Se on yksi niistä harvoista Disneyn piirretyistä, joita en ole jaksanut katsoa kuin vain muutaman kerran ja sitten ne ovat aika lailla unohtuneet.

Kaunotar on hahmona välillä vähän ärsyttävän naiivi, mutta toisaalta samaan aikaan hyvin vahva omanlaisensa persoona, joka koirana vasta opettelee maailman uusia asioita. Eniten elokuvassa olen kuitenkin aina tykännyt Kulkurin rämäpäisyydestä ja vapaaasta elämästä. Lisäksi Kulkurilla on sopivasti pilkettä silmäkulmassa ja "kulkurimaista" karismaa.

Ainut suvantovaihe ja miinuspuoli elokuvassa on kohtaus, jossa Kaunotar ihmettelee, mikä asia on lapsi. "Mikä lapsi oikein on" - laulu on tylsä ja kyseinen kohtaus olisi mielestäni huomattavasti siedettävämpi ilman tuota unettavaa jollotusta.

Vain pikaisen näyttäytymisen koiratarhan puolella tekevä Peg-koira vetää huikean soolosuorituksen (He's a tramp) Kulkuria muistellessaan. Tämä on aina kuulunut omiin suosikkikohtauksiini ja musiikkinumerona piristävä.

Kaunotar ja kulkuri -elokuvaan mahtuu niin iloja, pettymyksiä, jännitystä kuin suruakin.
Jalosta on saatu luotua hyvin sympaattinen hahmo, joka sopii elokuvan tarinaan ja naapurustoon vahvasti, joten kun se jää vaunujen alle ja Tupsu ulvoo suruaan ystävänsä vierellä, on se melkein yhtä sydäntäriipivää kuin Leijonakuninkaassa Mufasan kuolema. Pienempänä itkin ihan tosissani, kun harmitti tuo Jalon oletettu kohtalo niin kovasti. Onneksi mitään lopullista ei sitten kuitenkaan tapahtunut. Yhteinen joulunvietto kaikkien koirien (ja ihmisten) kesken on yksi kauneimmista kohtauksista koko elokuvassa.

Toisin kuin monissa muissa Disneyn piirretyissä, ei tämän kohdalla musiikki nouse erityisen vahvaan saati huomattavaan asemaan. Musiikkinumerot ovat pääasiassa ihan ok -luokkaa, mutta mitään suurempia kiksejä niistä en saa. Koirien persoonat ja heidän tarinansa pyyhkivät musiikkinumerot aika lailla unholaan. Vahvan juonen ohella elokuvan visuaalinen ilme on miellyttävä ja piirtojälki sulavan kaunista. Kaikenkaikkiaan elokuvasta jää kokonaisuudessaan hyvin sympaattinen ja lämmin tunnelma. Täydellinen koiraelokuva.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.