tiistai 6. tammikuuta 2015

Anni Polva: Rakasta minua hiukan (1945)

Etsiessäni ideoita Helmet-kirjastojen lukuhaasteeseen, törmäsin Kirjavuosi-sivustolla Anni Polva 100v -muisteloaiheeseen. Tarkoituksena on kertoa muistojaan Polvasta ja lukea hänen kirjansa, jos ei vielä ole lukenut (tai lukea vaikka uudestaankin), ja esitellä sitten ajatuksiaan muille. Linkit muiden haasteeseen vastanneiden kirjoituksiin löytyy kootusti Kulttuuri kukoistaa -blogista.

Rakasta minua hiukan on Polvan esikoisteos vuodelta 1945, joka sopivalla kepeydellään ja viihdyttävyydellään oli piristävä julkaisu Suomessa sotien laannuttua. Kariston sivujen mukaan teos vakuutti lukijat kerrasta ja ensimmäinen painos myytiin joulumarkkinoilla loppuun. 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kirjasta on otettu 16. painos, joka julkaistaan alkuperäiskannella.

Miettiessäni sopivaa kirjaa tähän muisteloon, oli toisena ehdokkaana Otan sinut äkäpussi. Vaikka lähes jokainen Polvan aikuisille suunnattu kirja kuuluu suosikkeihini (ja kaikki olen lukenut useammin kuin kerran), on näillä kahdella minulle eniten merkitystä ja siksi halusin tuoda esille jomman kumman. (Tai ehkä vähän molempia.)

Rakasta minua hiukan kertoo toimistossa työskentelevästä Lulusta, jolla on kirkuvanpunainen tukka ja tempperamenttia enemmän kuin moni tyttölapselle soisi. Lauluääntä ei ole nimeksikään, mutta se ei estä Lulua lurauttamasta laulua, kun siltä tuntuu. Lulu ihastuu komeaan Antti-luutnanttiin heti ensisilmäyksellä nähtyään tämän työpaikallaan johtajansa huoneessa. Valloitussuunnitelmia näyttää ikävästi sotkevan etukäteen sovittu työpalveluloma maaseudulla Kerttu-ystävän kanssa, mutta onneksi kohtalo kuitenkin antaa Lululle mahdollisuuden kokeilla valloitustaan. Pitkä komistus sattuu olemaan saman maatalon emännän veli, johon Lulu menee apulaiseksi. Lulu ottaa kaikki keinot käyttöönsä koittaessaan valloittaa Anttia eikä hullunkurisemmiltakaan kommelluksilta voida välttyä.

"Avoimesta kamarinovesta astui pitkä mies paitahihasillaan tupaan, ja Lulu huomasi tuijottavansa toisen kerran samana iltapäivänä 'suuren rakkautensa' silmiin. Tulijakin huomasi, kuka puhuja oli, ja ääni muuttui jäätäväksi.
- Tekö siinä jälleen olette? Ja kenen hymy teidät nyt on noin mykäksi hurmannut?
- Ei teidän ainakaan, siitä voitte olla varma.
- Sitä en ole epäillytkään. Kohteliaisuus kai sentään vaatii, että esittelen itseni, niin vihaisia kuin olemmekin toinen toisemme persoonaa kohtaan. Antti Koski.
- Lulu Lehto.
- Nimi ei vastaa kantajaansa. Luluhan kuvaa jotakin leikkisän ja veitikkamaisen herttaista. Jotakin lämmintä ja pehmeää.
- Eikä teidän paremmin, Antti Koski nimisen miehen pitäisi minun mielestäni olla reiluuden huippu.
- Kiitos nimeeni kohdistuneesta kohteliaisuudesta.
- Samoin. "

Lulu (ja myöhemmin monet muutkin Polvan naishahmot) vetää puoleensa jos minkämoisia sattumuksia ja ne tekevät hahmosta mielenkiintoisen, hupaisan ja sympaattisen. Tarinaa lukee mielellään, sillä vaikka se on helppolukuista, on se äärimmäisen viihdyttävää ja laadukasta samaan aikaan. Näissä kirjoissa on se hyvä puoli, että tietää kaiken lopulta päättyvän hyvin ja komellukset matkalla tuovat sopivaa piristettä ja toisaalta ovat hyvä esimerkki siitä, että monilla matkoilla on aina mutkia.

Kirjaa seurasivat jatko-osat Anna suukko, kultaseni (1946), Minäkö muka mustasukkainen (1953), Mieheni on uskoton (1956), Vanha suola janottaa (1970) ja Isoa miestä lapsettaa (1971).


Otan sinut äkäpussi 4. painos ja Rakasta minua hiukan 13.painos 
Muistan vielä, kun manguin kotona luettavaa (veikkaan, että olin n. 11-12-vuotias) ja vanhempani iskivät käteeni Otan sinut äkäpussi -kirjan. Sanoivat sen olevan helppolukuinen ja viihdyttävä kirja, että kokeile sitä. En ollut lukenut Tiina-kirjoja, sillä ne eivät omalla kohdallani koskaan herättäneet suurempia ahaa-elämyksiä, joten Polva ei tuossa vaiheessa ollut vielä tullut tutuksi. Epäilemättä tartuin kirjaan ja lumouduin.

Otan sinut äkäpussi teki vaikutuksen eikä mennyt kauaakaan, kun luin sen uudelleen. Ja uudelleen, ja uudelleen. Mitään muuta kirjaa en ole lukenut yhtä montaa kertaa kuin tuota (tämänhetkinen lukukertojen veikkaus heiluu jossain parinkympin tienoilla ja jouduinkin ostamaan kirjasta uuden kopion, koska edellisessä ei ollut kansia (ei ollut alunperinkään, kun kirjan sain) ja sivutkin pysyivät kasassa vain ajatuksen voimalla.).

Silti valitsin tällä kertaa "pääkirjaksi" Rakasta minua hiukan -teoksen, toisen lukemani Polvan kirjan. Tämä kirja oli se lopullinen sysäys siihen, että halusin lukea enemmän (Polvaa ja muutakin), osata kirjoittaa yhtä hyvin ja mielenkiintoisia tekstejä, ja päätin, että jonain päivänä julkaisen kirjoittamani kirjan jossain muodossa. Aloitin aktiivisen kirjoittamisen n. kymmenenvuotiaana ja naispäähenkilöilleni apinoin luonteenpiirteitä Anni Polvan sisukkaista ja itsepäisistä naisista, jotka tuittupäisen ulkokuorensa alla kuitenkin kaipasivat (välillä tietämättäänkin) miestä vierelleen. Mies ei tietenkään saanut olla liian nysväke, vaan vahva persoona, joka jaksaa panna kovan kovaa vasten, kuten Rakasta minua hiukan -teoksen Antti-luutnantti. (Inhosin muuten sydämeni pohjasta Äkäpussin Olli-kirjatoukkaa. Hänestä sai niin kuivan vaikutelman, että alusta asti toivoi kyseisen herran lähtevän lätkimään.)

Vaikka Polva toistaakin aikalailla samaa kaavaa naishahmoissaan (ja miehissä ja toisinaan työpaikoissakin), niin jostain syystä tuo ei ikinä minua häirinnyt. Ehkä kirjallisen ilmaisun rikkaus ja hauskat tapahtumat tasapainottivat kokonaisuutta niin, että jokainen kirja tuntui omanlaiseltaan. Ehkä se tunnelman luonnin taidokkuus ja oma "kaipuuni" pois arjesta hoitivat hommasta puolet. Ja todennäköisesti juuri tuo omasta arjesta irtipääseminen kirjojen maailman avulla on suurin syy sille, miksi Polvan kirjat menestyivät jo julkaisuajankohtinaan. (Tai ylipäänsä, miksi ihmiset kirjoja lukevat edelleen.)

Otan sinut äkäpussi oli ainut Polvan kirja, joka meillä oli kotona ja alkuun lainailinkin muita kirjoja kirjastosta. Jonkin verran myöhemmin iski ajatus siitä, että kirjat pitää saada omaksi, koska oli kovin työlästä rampata kirjastossa lainaamassa samoja kirjoja uudelleen ja uudelleen, ja kun saatavuus ei aina ollut taattu. Niinpä aloin kiertämään kirpputoreja normaalia tiuhemmin. Ja voi sitä onnen määrää, kun löytyi kirja, jota ei hyllyssä vielä ollut. (Keräsin vain aikuisten kirjoja, en Tiinoja.) Toukokuussa 2011 olin saanut haalittua kasaan kaikki haluamani kirjat (yhteensä 37 kirjaa) ja laskelmieni mukaan kymmenisen vuotta tuossa keräämisessä meni.
Mutta nyt kun katselin tuota Polvan kirjalistaa, huomaan, että muutaman kirjan voisikin vielä hankkia (mm. Hyvästi lapsuus ja Ota minut mukaasi).




Täytyy sanoa, että mieletön sattuma, että huomasin tämän "haasteen", ja ihanaa, että tällainen keksittiin. Nimittäin niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, on Anni Polva kirjailijoista suurin vaikuttaja ja inspiroija omalla kohdallani. Tätä muisteloa kirjoittaessani mietin moneen otteeseen, miten erilailla kaikki olisi voinut mennä, jos vanhempani eivät olisi tuota ensimmäistä kirjaa minulle antaneet. Polvan käyttämä rikas kieli inspiroi ja motivoi minua käyttämään kieltä monipuolisesti ja yrittämään välttämään sataan kertaan toistettuja lauseita/fraaseja teksteissäni. Hänen kirjoistaan sain kipinän tutustua vanhoihin suomalaisiin tapoihin, maalaistaloihin ja toisinaan haavemaailmassa eläessäni jopa toivomaan, että olisin syntynyt paljon aikaisemmin. Mikään palstatila ei riitä kertomaan, kuinka suuri asia Anni Polva minulle on. Tein koulussa esitelmän hänestä ja tehtävänantoon liittyen kirjoitin kirjailijalle kirjeen, jonka äikänmaikkani kehotti lähettämään eteenpäin. Valitettavasti en ehtinyt, sillä kirjailija kuoli pian esitelmäni jälkeen, ja se harmittaa minua vieläkin, vaikken fanikirjeitä koskaan ole lähettänyt. Tuon olisin halunnut lähettää.

8 kommenttia:

  1. Hienoa, että huomasit tuon haasteen ja hienoa, kun kirjoitit Polva-kokemuksistasi! Tosi kiinnostavaa kuulla noin omistautuneita kokemuksia. Harmi kun se kirje ei ehtinyt perille. Mutta paras tapa kunnioittaa kirjailijaa on lukea ja nostaa esiin näitä edelleen!

    VastaaPoista
  2. Huomasin, että mukavasti oli tosiaan listassa muisteloon osallistujia. Hieno homma, että kiinnostusta löytyy. Koska noinhan se juuri on: lukemalla ja esiin nostamalla kirjat pysyvät esillä ja ihmisten mielissä tekijöiden kuoleman jälkeenkin. :)

    VastaaPoista
  3. Tätä tekstiä oli todella mukava lukea ja huomata, miten tärkeä Anni Polva on sinulle ollut. En lukenut lapsena Polvalta muuta kuin Tiina-kirjoja, mutta tätä tempausta varten luin myös Me tytöt, josta tykkäsin ainakin nyt enemmän kuin myös lukemastani Tiinasta. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että haluaisin tutustua muihinkin Polvan kirjoihin.

    VastaaPoista
  4. Ehti Polva tosiaan tehdä lähtemättömän vaikutuksen. :) Hauska kuulla, että tämä tempaus on herättänyt mielenkiintoa tutustua Polvan muuhunkin tuotantoon. Samalla linjalla sikäli minäkin, että pohdin juuri, josko sitä nyt pitäisi lukea se elämäni ensimmäinen Tiina. Ainakin sitten tietäisi, mitä kaikki muut tytöt ovat aina hehkuttaneet. :)

    VastaaPoista
  5. Olipa mukava löytö, tämä blogisi. Itsekin rakastan kirjojen ohella musiikkia ja elokuvia, ja sinun blogistasi voi hyvinkin saada noihin vinkkejä! :) Tähän Polvan merkkipäivään en itse osallistunut, mutta Polva kirjailijana kiinnostaa kyllä. Olen Tiinat lukenut, mutta pitäisi näitä aikuisten kirjoja lukea. Ovat varmasti ihania. <3

    VastaaPoista
  6. Kiitos kivoista sanoistasi; kiva kuulla, että muitakin kirjojen, musan ja elokuvien diggaajia löytyy. :) Polvan aikuisten kirjat ovat hyvin sympaattisia ja sopivassa mielentilassa mitä mainiointa viihdettä. Ovat myös nopealukuisia, joten pystyy lukemaan vaikka bussimatkoilla. :)

    VastaaPoista
  7. Aloitin lukemaan Rakasta minua hiukan. Tosi kevyttä ja mukavaa luettavaa.

    VastaaPoista
  8. Kiva kuulla, että kirja on sinustakin mukavaa luettavaa. :)

    VastaaPoista

.