sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Jenni Vartiainen @ Finlandia-talo, Helsinki (19.12.2014)

Perjantaina 19.12. Jenni Vartiainen esiintyi Helsingin Finlandia-talolla. Keikan alkupuolisko koostui rauhallisemmasta osuudesta, jonka ajaksi lavalle oli rakennettu oleskeluhuonetta muistuttava tila. Esimerksiksi Tyttövuodet-biisistä oli tehty tunnelmallisempi ja hitaampi versio, ja ensimmäistä kertaa sain biisin ajatuksesta paremmin kiinni. En ole oikein tykännyt levyversiosta enkä livenä vedetystä bailuversiosta, mutta nyt jokin naksahti ja näin biisin aivan eri valossa. Ei tämä ihan vielä suosikkilistalle pääse, mutta jos biisin saisi tässä muodossa levylle, niin sitten oltaisiin jo paljon lähempänä.


Alkupuolen kruunasi se, että settilistalle oli otettu mukaan uusia vanhoja biisejä. Vedenalaista oli debyyttialbumilta ei-sinkkubiisi, ja oli kyllä ihan mahtavaa kuulla se ensimmäistä kertaa livenä. Toimi todella hienosti ja tunnelma oli katossa. Tunnoton -biisiäkään en ole livenä kuullut, ja se nostattikin kylmät väreet heti ensitahdeista alkaen, kun tajusin, mikä biisi on juuri alkamassa. Se oli Jennin ensimmäinen sinkku ja se oli myös se biisi, joka vakuutti minut siitä, että Jennin soolomateriaali on taatusti erilaista ja sellaista, jota haluan kuunnella. Harvinaista kyllä, että itsellä jonkun artistin kuunteleminen on lähtenyt ihan ensisinkusta alkaen (no, toki Jenni oli tullut tutuksi jo Popstars-Gimmelin kautta, että sikäli ei ehkä voi varsinaisesti ensikosketuksesta voi puhua). Hauskana yllätyksenä ensimmäisen puoliskon loppupuolella Jenni vetäisi Vesku Loirin Kohtalokkaan samban. Sopivaa flirttiä mukaan ja saatiin menonpoikasta tuollekin tunnille.


Keikan toisella osuudella oli hippojen vuoro. Suurempia yllätyksiä ei toisella tunnilla tullut, mutta tuttua klubimaista bilemeininkiä ja laadukasta viihdettä.
Kokonaisuudessaan jälleen oikein hieno keikka ja Jenni osaa käyttää ääntään monipuolisesti ja osasta biiseistä oli onneksi tehty erilaisia versioita. Kuten Jenni itsekin kertoili, että on ihan piristävää pistää vanhoja biisejä välillä vähän uusiksi.

Tähän asti en ole oikein jaksanut lämmetä Susta enkelit pitävät huolta -biisille, mutta ehkä tämä joulunalus ja tuonhetkinen oma mieliala muuttivat mielen avoimeksi ja tuntui, että Tyttövuosien lisäksi myös tämä biisi avautui ensimmäistä kertaa kunnolla. Tavallaan olen tuosta biisistä tykännyt osittain sen takia, että se on Jennin biisi, mutta suurempia säväreitä se ei ole aiheuttanut. Nyt tuo biisin nimessäkin esiintyvä hokema (Susta enkelit pitävät huolta) loi ympärille tietynlaista lohtua ja ajatusta, että asioista voi päästää irti.

Muita keikalla kuultuja biisejä olivat ainakin: Toinen, Suru on kunniavieras, Minä ja hän, Duran duran, Selvästi päihtynyt, Junat ja naiset, Minä sinua vaan, Eden, Vanki, Ihmisten edessä, Nettiin, En haluu kuolla tänä yönä, Missä muruseni on ja Malja. Loppualplodit olivat huikeat -totta kai- ja Finlandia-talo antoi hienot puitteet tällekin keikalle




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.