torstai 13. marraskuuta 2014

TOP 15 Disneyn parasta klassikkoa, sijalla 9: Karhuveljeni Koda (2003)

Ohjaus: Aaron braise, Robert Walker
Käsikirjoitus: Tab Murphy, Lorne Cameron
Tuottaja: Chuck Williams
Sävellys: Mark Mancina, Phil Collins
Rooleissa: Kenai (Joaquin Phoenix/Paavo Kerosuo), Koda (Jeremy Suarez/Johannes Tervo), Denahi (Jason Raize/Kari Hietalahti), Sitka (D. B. Sweeney/Martti Mäkelä), Tsoukki (Dave Thomas/Petteri Summanen), Taukki (Rick Moranis/Jukka Rasila)
Ensi-ilta Suomessa: helmikuussa 2004
Jatko-osa: Karhuveljeni Koda 2


Prinsessaelokuvien lisäksi Disney on kunnostautunut hienojen eläinaiheisten elokuvien tekijänä, joista Karhuveljeni Koda (Brother Bear) on loistava esimerkki. Elokuva kertoo tarinan miehestä, joka muuttuu karhuksi ja ystävystyy karhunpennun kanssa. Kenai elää heimossa, jossa uskotaan henkiin ja toteemeihin. Kenain toteemiksi henget ovat valinneet karhu, joka symboloi rakkautta. Kenai ei ole tähän tyytyväinen, sillä hän ei arvosta karhuja ja olisi mielummin halunnut veljensä tavoin suden, joka edustaa viisautta.

Sitka uhraa henkensä veljesten jahdatessa kylästä kaloja napannutta karhua, ja tästä suivaantuneena Kenai onnistuu lopulta tappamaan kyseisen karhun. Samassa Sitkan henki muuttaa Kenain karhuksi. Jotta Kenai voisi palautua takaisin ihmiseksi, tulee hänen matkata henkivuorelle. Oppaaksi Kenai saa söpön karhunpennun, Kodan.

Karhuveljeni Kodaan tykästyin jo ensimmäisellä katselukerralla ja tuli vielä sellainen fiilis, että pitäisikö tämä katsoa saman tien uudestaan. Koda on hauska, sympaattinen ja puhelias persoona, joka tuon tuostakin käy Kenain hermoille, joka haluaa vain muuttua takaisin ihmiseksi. Kenai on alkuun kunnon junttura, mutta pikkuhiljaa ympärillä olevat positiiviset eläimet saavat hänen rentoutumaan. Suosikkejani ovat hirviveljeksen Tsoukki ja Taukki, jotka ovat keskinäisessä sanailussaan lyömättömän hauskoja. Suomenkielisessä versiossa veljekset haastelevat Turun murteella, joka sopii hirvien olemukseen ja eleisiin kuin nyrkki silmään. Loistava lisämauste elokuvan hahmokavalkadiin.

Tarina poikkeaa hieman useimmista Disneyn piiretyistä siinä, että juonii kertoo veljellisestä rakkaudesta eikä romanttisesta rakkaudesta. Juoni etenee sujuvasti, mukaan mahtuu vaaroja ja hauskoja hetkiä muiden karhujen kanssa, ja kaiken tapahtuman ohella Kenai ja Koda ystävystyvät. Elokuvan loppu ei oikeastaan yllätä, mutta oli kuitenkin toteutettu toisin kuin mitä itse odotin. Ja kyllähän se niin kaunis kohtaus oli, että vieläkin täytyy vähän nieleskellä normaalia enemmän. Lopun (ja koko elokuvan) värimaailma on hyvin silmää miellyttävä ja lämminhenkinen, joten elokuvaa on erittäin miellyttävä katsella (no, eipä sillä, niin nyt on melkein kaikkia Disneyn klassikoita).

Musiikkipuolella on häärännyt mm. Phil Collins, joka on kunnostautunut muulloinkin Disney-musiikin teossa (Tarzan). Soundtrackin suomenkielisessä versiossa on mielestäni menty metsään Matkaa teen (On my way) -biisissä. En lämpene ajatukselle, että biisin alkuun on laitettu lapsi laulamaan ja vielä niin, että se kuulostaa erittäin epävireiseltä. Raastaa korvia tuo ratkaisu. Disneyn soundtrackit on kielestä riippumatta lähes poikkeuksetta erittäin laadukkaita, joten ihmettelen, miten tuollainen on päässyt läpi. Toinen miinus tulee Kikka Laitisen kiekumisesta Suuret henget -kipaleessa, kun tuossa biisissä laulutyyli jostain syystä kuulostaa siltä kuin hänellä ei olisi mitään hajua laulutekniikasta. Muuten ihan ok soundtrack, alkuperäisenä parempi, mutta ei ihan klassikkoainesta.

Kaiken kaikkiaan monipuolinen elokuva, jossa on niin iloa, surua, huumoria ja jännittäviä tilanteita, ja joka aivan ehdottomasti ansaitsee paikkansa Disneyn parhaimpien leffojen joukossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.