torstai 16. lokakuuta 2014

Vain elämää 3: Toni Wirtasen ja Jenni Vartiaisen päivät

Päivä 3: Toni Wirtanen 
Katsoin molemmat jaksot hieman myöhässä, joten pääsin vasta nyt kirjoittelemaan fiiliksiä Tonin ja Jennin päivistä.

Apulannan biisit ovat radiosoiton kautta tuttuja, joten oli ihan mielenkiintoista kuulla, miten ne muuttuvat muiden käsittelyssä.

Paula Koivuniemi oli valinnut Koneeseen kadonnut -biisin. Mielestäni veti tyylilleen uskollisena ja vaikkei sanat ihan Paulan tuotantoon ihan osukaan, niin kyllä biisi muuttui hetkessä aivan hänen näköisekseen. Ei mielestäni suuria yllätyksiä, mutta ihan hieno veto.

Vaikka Jenni kehui Elastisen laulua Mitä kuuluu -biisissä (alkupuolella), en itse syttynyt sille ollenkaan. Mielestäni Elastinen lauloi liian suljetulla suulla, jolloin sanat ja laulu tuntuivat vain jäävän suuhun pyörimään. Tosin jännityksellä on varmasti ollut osuutta asiaan, ja kun hän sitten aloitti tutumman räppäämisen, niin meno ja biisikin parani ja loppukohden fiilis oli ruudun toisella puolellakin menevä.

Tiedän, että olen puolueellinen, koska Paula Vesala kuuluu omiin suosikkeihini, mutta täytyy sanoa, että tämä versio Pahempi toistaan - kipaleesta oli taas yksi illan parhaimpia, sillä se oli kokeellinen ja persoonallinen. Biisistä ei tullut PMMP:n biisiä vaan Paula Vesalan biisi.
Niin, ja kyllähän tuo Jennin vetokin Anna mulle piiskaa -biisissä oli aika mykistävä. Tarina oli muuttunut epätoivoiseksi ja tuska, jonka Jenni sai biisiin luotua, oli käsinkosketeltava ja juuri sellainen, joka kiemurtelee ihon allekin.

Samulin Teit meistä kauniin oli reippaasti alkuperäisestä poikkeava hyvällä tavalla, mutta en silti päässyt aivan niin korkeisiin sfääreihin kuin Väliaikaisessa tai PMMP:n Päiväkodissa.

Tuntuu, että Veskun Armoa on hehkutettu joka paikassa ja artistitkin pöydän ympärillä olivat liikuttuneita jopa siihen pisteeseen, että Paula V. poistui huoneesta. Pakko sanoa, että en ymmärtänyt ollenkaan, mikä biisissä sitten kosketti. Vesku toki tunsi biisin omakseen, mutta minulle se kuulosti valjulta ja toisaalta yliampuvan dramaattisesti esitetyltä jollottamisen ja lausumisen välimuodolta. Varmasti suurimmat tunnemyrskyt aiheutti juuri se, että moni tietää, miten vaikeaa elämää Vesku on elänyt, mutta jos näitä taustoja ei tietäisi, niin liikuttuisikovatko ihmiset silti samalla lailla? No, minä tiedän taustat, mutta koska en pidä Veskun "laulamisesta", en myöskään saanut biisistä muuta irti kuin haukotuksia. Piti tuon jälkeen kuunnella alkuperäinen Armo ja kyllähän se tuohon verrattuna oli paljon tunnepitoisempi.

Jakso oli laadukas ja tykästyin kyllä Tonin persoonaan, sillä hänellä on sopivasti pilkettä silmäkulmassa, mutta Apulannan musiikki ei ainakaan vielä auennut sen enempää kuin aiemminkaan. Levyversioina biisit kuulostavat edelleen aika lailla toistensa kaltaisilta enkä tunne tällä hetkellä suurempaa paloa paneutua niihin tarkemmin. Sen verran tämä kyllä lievensi suhtautumistani Apulantaan, että ymmärrän paremmin heidän suosiotaan ja että yhtyeeltä löytyy sanottavaa.


Päivä 4: Jenni Vartiainen

Päivän alotti Vesku Loiri Ihmisten edessä-biisillä. Kuten varmaan on käynyt selväksi, Vesku ei kuulu omiin suosikkeihini. Kun hän oli polkaissut biisin käyntiin ja päässyt ehkä ensimmäisen säkeen puoleen väliin, niin minulle riitti. Tulkinta kuulosti mielestäni kuin joku olisi tarttunut mikkiin paikallisessa karaokebaarissa kolmen aikaan yöllä kolmen promillen humalassa ja jo puoliksi nukahtaneena ja tympiintyneenä kuluneeseen iltaan. Onneksi ruutu.fin kautta katsottuna pystyy hyppäämään ohjelmassa eteenpäin, joten siirryin kohtaan, jossa artistit taputtivat Veskulle. Se siitä, seuraava.



Elastisen Minä ja hän jäi vähän etäiseksi eikä oikein aiheuttanut tunteita puolesta tai vastaan. Mennään sillä ihan kivalla.

Samuli Edelmannin versio Tunnottomasta oli jälleen osoitus siitä, että tämäntyyppisen musiikin Samuli hoitelee kuin vettä vaan. Koskettava veto, joka jäi vain aavistuksen verran täydellisestä.

Paula Vesala veti toistamiseen uudenlaisen version poiketen alkuperäisestä ja aiemmista omista versioistaan, kun otti käsittelyynsä Kiittämätön-kipaleen. Todella kunnon teiniangstinen biisi, joka oli tuollaisenaan hyvin raskasta kuultavaa. Paulalta jälleen lyömätön veto!
Täytyy sanoa, että ymmärrän oikein hyvin sen, ettei välttämättä halua paljastaa Suomen suosituimmassa viihdeohjelmassa omia kurjimpia muistojaan, eli tiettyjen biisien tarinoiden taustaa. Olisin silti mielelläni kuullut edes jonkun tarinan minkä vain biisin tekstien takaa ja mielestäni se olisi voinut olla sellainenkin, jota ei esitetty, joku jossa tarina olisi neutraalimpi. (Tähän varmaan toki vaikuttaa se, että lähetysaika on rajallinen, ettei voida kaikkea liirumlaarumia mukaan laittaa.) Toisaalta, kun näki tuon keskustelun Kiittämätön-biisin ympärillä ja miten Jenni kiemurteli, on aihe takuulla äärimmäisen arka ja jos artisti itse ei halua kaikkien tietävän, miksi se on niin arka, niin mielestäni kaikkea ei ole pakko paljastaa. Mutta olishan tuossa ehkä voinut kertoa jotain silti paljastamatta liikaa?


Toni Wirtanen versioi En haluu kuolla tänä yönä -biisin, joka muuttui kyllä sekunnissa Apulannan biisiksi. Mielestäni tuommoinen uho sopii hienosti tähän biisiin ja niinpä tästä tuli täysi kymppi!

Missä muruseni on -hitin lauloi Paula Koivuniemi. Kauniisti lauloi ja otti biisin hyvin haltuun, mutta tässä kohti on pakko sanoa, että ei ole alkuperäisen voittanutta.

Jennin versiot omista biiseistään ovat niin vahvasti hänen biisejään ja hänen tulkinnoissaan, että ehkä se vaikutti muutamien biisien kohdalla siihen, etten saanut kaikista näistä niin paljon irti kuin olisin toivonut tai kuten ennakkoon odottelin. Laadukkaita ja persoonallisia vetoja kaikinpuolin, ja kokonaisuudessaan jäi Jenninkin jaksosta hyvät fiilikset.

Seuraavaksi kohti Elastisen päivää. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.