lauantai 4. lokakuuta 2014

TOP15 Disneyn parasta klassikkoa, sijalla 11: Prinsessa ja sammakko (2009)

Käsikirjoitus: Ron Clements, John Musker, Greg Erb, Jason Oremland, Dan Hall. Perustuu E.D. Bakerin The frog princess -kirjaan.
Ohjaus: Ron Clements, John Musker

Musiikki: Randy Newman
Pääosissa: Tiana (nuorena: Elizabeth Dampier/Ninni Norra, aikuisena: Anika Noni Rose/Laura Voutilainen), Prinssi Naveen (Bruno Campos, Reino Nordin), tohtori Facilier (Keith David, Veeti Kallio), Charlotte (nuorena: Breanne Brooks/Seera Alexander, aikuisena: Jennifer Cody/Malla Malmivaara), Louis (Michael-Leon Wooley/Sasu Moilanen), Ray (Jim Cummings/Puntti Valtonen)

Elokuva kertoo koppavasta Naveen-prinssistä, jonka elokuvan noitapahis muuttaa sammakoksi. Naveen löytää tiensä naamiaisjuhliin, jossa tavallinen, köyhä tyttö Tiana on pukeutunut prinsessaksi. Tiana antaa suukon sammakolle, mutta koska hän ei ole oikea prinsessa, Naveen pysyy ennallaan ja sen lisäksi Tianasta tulee sammakko. Tämä aiheuttaa eripuraa kaksikon välillä, mutta yhdessä heidän on löydettävä tiensä suolla asuvan voodoo-noita Mama Odien luokse, joka ainoastaan pystyy palauttamaan kaksikon ennalleen.

Odotuksia tämän elokuvan suhteen nosti tieto siitä, että kerrottiin Disneyn tekevän pitkästä aikaa vanhan ajan prinsessaelokuvaa ja perinteisellä piirtotyylillä animoinnin sijaan. Vähän piti tietysti epäilläkin uutta tulokasta. Epäilykseni kohdistuivat lähinnä juoneen, sillä jostain ihmeen syystä ajattelin, että elokuvan idea tuskin on kummoinen ja ajattelin myös, että parhaimmat Disney-elokuvat on jo tehty eikä uusilla elokuvilla ole mitään toivoa päästä vanhojen klassikoiden rinnalle. Onneksi olin väärässä. Prinsessa ja sammakko on mielenkiintoinen leffa, joka sopii oikein hyvin muiden Disneyn prinsessasatujen joukkoon. Vaikka elokuva eteneekin aika perinteisen kaavan mukaan, ei se pääasiassa lapsille suunnatussa piirretyssä häiritse samalla lailla kuin vain aikuisille kohdistetussa elokuvassa. Tarina etenee sutjakasti, mukaan mahtuu sopivasti pieniä jännitysmomentteja ja vähän suruakin, kunnes lopulta prinssi saa prinsessansa ja kaikki on hyvin. Mielestäni Ray-tulikärpäsen siirtyminen tuonpuoleiseen on tehty erittäin kauniisti, kun hän kuollessaan muuttuu tähdeksi taivaalle. Onhan tuo tietysti aika samantyyppinen idea kuin Leijonakuninkaassa, mutta tässä tarinassa tilanteeseen liittyy elämää suurempi rakkaustarinakin.

Tianan ystävä, Charlotte, on hitusen ärsyttävä, pilalle lellitty ADHD-hahmo, jolla on rikas perhe ja joka on tottunut saamaan kaiken maan ja taivaan väliltä. Charlotte on kuitenkin omalla tavallaan hyvinkin sympaattinen, ja tuo elokuvaan kivaa lisäsävyä. Pohjimmiltaan hän on hyvä ihminen, joka on aidon rakkauden puolella. Louis-alligaattorista puolestaan tulee mieleen svengaava Baloo-karhu Viidakkokirjasta. Molemmilla on rytmiä veressä eikä heidän musiikillinen ulosantinsa löydä aina oikenlaista yleisöä.

Päähenkilö Tiana ei usko rakkauteen yhtä vahvasti kuin valtaosa Disneyn prinsessoista. Hän ei haaveile elämänsä prinssistä eikä ihastu tähän ensisilmäyksellä ja lisäksi hänen unelmansa on maanläheisempi: avata oma ravintola. Tykkäsin kovasti ideasta, ettei päämäärä olekaan mies ja valtakunnan puolikas vaan jokin, jolla ansaita elantonsa ja mies tulee siinä sivussa.

Disney on osoittanut, että pystyvät tekemään vieläkin laadukkaita piirroselokuvia tällä animaatioiden luvatulla aikakaudella. Täytyy vain toivoa, että tämäntyyppiset elokuvat tekisivät joskus kunnon paluun, sillä kyllä kaunista piirrosjälkeä aina mielellään katselisi useamminkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.