maanantai 13. lokakuuta 2014

Miika Nousiainen: Vadelmavenepakolainen (2007) & elokuva (2014)

                     "Vanligt kranvatten kan orsaka cancer." - Aftonbladet 6.5.2006

Vadelmavenepakolainen kertoo Mikko Virtasesta, joka haluaa palavasti olla ruotsalainen ja jonka elämässä Olof Palme on merkittävä henkilö ja Raamattuna toimii Per Albin Hanssonin tekstit ja puheet. Mikko kokee olevansa kansallisuustransvestiitti, joka tuntee suurta tuskaa synnyttyään suomalaiseksi tähän kylmään junttimaahan. Pienestä pitäen hän on tuntenut, että ruotsalainen avoimuus, perhearvot ja yhteiskunta olisivat kuuluneet hänelle. Ruotsissa osataan arvostaa yksilöä, ollaan yhteisöllisiä ja kohteliaita, ja ennen kaikkea osata
an keskustella ja välittää. Suomessa ollaan vain tuppisuita, vittuillaan, ei välitetä toisista ihmisistä, vanhuksista, perhearvoista eikä tiedetä kohteliaisuuksien alkeitakaan.

Mikko matkustaa Thaimaahan useammankin kerran, missä hän on ruotsalaisten turistien ympäröimänä ja joka hetki on aina päättäväisempi sen suhteen, että jonain päivänä aikoo karistaa Suomen pölyt jaloistaan. Sitten kuin kohtalon sanelemana hänen tielleen osuu elämäänsä kyllästynyt ja itsetuhoinen ruotsalainen Mikael Andersson, joka on valmis luopumaan omasta henkilöllisyydestään ja valmentamaan Mikosta uuden ja paremman Mikaelin. Muutokset eivät tietenkään suju ongelmitta ja Mikon arvostelukyky oikeasta ja väärästä hämärtyy hänen pyrkiesään kohti unelmaansa.

Kirja kertoo osuvasti Suomen ja Ruotsin eroista ja rakkaasta naapuruussuhteestamme. Kirjaa ei tule ottaa kirjaimellisesti vaan lukea rivien välistä, sillä kaiken näennäisen Ruotsin ihannoinnin keskellä taustalta löytyy kriittisyyttä, kyseenalaistamista sekä hyväntahtoista ivailua. Jos ruotsalaisten käyttäytyminen ja kulttuuri ovat vähän enempi tuttuja, saa romaanista takuulla enemmän irti kuin jos ei tunne yhtään, miten länsinaapurit toimivat. Vadelmavenepakolaisessa on paljon kohtia, joissa saa nauraa ääneen ja toisaalta koko kirjan ajan miettii, miten sekopäinen ihminen voikaan olla kuitenkin luullen itse olevansa täysipäinen. Loppuratkaisu oli mielestäni yllättävä, jollaista en kirjan muiden tapahtumien perusteella oikeasti uskonut tapahtuvan.
Kirja saa arvosteluasteikossa ehdottomasti kymppiplussan.

Kävin katsomassa elokuvaversion, koska kirja oli niin loistava. Kirjan filmatisointi on aina hankalaa, sillä poikkeuksetta tapahtumia täytyy karsia ja vähän soveltaa, että saadaan toimiva elokuva. Ainahan se harmittaa, kun huomaa, miten paljon lopulta tarinaa on lyhennetty ja kuinka paljon mutkia on oiottu. Joskus osutaan aika lähelle maalitaulun pisteosioita (esim. Da Vinci-koodi toimi elokuvanakin yllättävän hyvin) ja joskus mennään suhinalla maalitaulun ohi ( esim. Slummien miljonääri). Vadelmavenepakolainen ei elokuvana ole huono, mutta kun verrataan sitä kirjaan, niin jälleen kerran ei ole kirjan voittanutta.

Elokuvan pohjautuu vain löyhästi kirjaan. Perusajatus on sama: Mikko (Jonas Karlsson) haluaa ruotsalaiseksi, törmää Mikael Anderssoniin ja saa elää Ruotsissa. Mutta, mutta. Muuten tarina on täysin erilainen kuin kirjassa, ja vain muutamia yksityiskohtia on säilytetty. Elokuva on siloitellumpi versio, jossa on vähemmän kritiikkiä kumpaakin yhteiskuntaa kohtaan eikä Mikko tee niin radikaaleja ratkaisuja kuin alkuperäisessä juonessa. En oikein tykännyt siitä, että elokuvassa Mikko saa ympärilleen Mikaelin perheen, sillä kirjassa hän ei elä Mikaelin siskon ja äidin kanssa. Tässä vaiheessa jo vähän lähti fiilis elokuvasta, sillä mielestäni se ei ollut hyvä ajatus. että tarinaa oli muutettu noin radikaalisti. Ärsytti myös se, että kaikki ne hauskat vitsit ja Mikon sekoilut matkalla ruotsalaiseksi oli pyyhitty pois. Elokuva oli "ihan kiva" ja siitä jäi fiilis, että se on tehty vähän sillä ajatuksella, että toivotaan, ettei se vaan suututa tai provosoi ketään. Kun kirja oli oivaltava ja paikoin dramaattinen, oli elokuvasta tehty enemmän hyvän mielen raina. Eniten elokuvssa puolestaan nyppi loppuratkaisu. Sen lisäksi, että koko elokuva oli ns. väärällä tavalla hyväntuulinen, niin loppu oli kaikista pahin. Pakko sanoa, että typerin ratkaisu koko elokuvassa eikä kerrassaan mitään tekemistä kirjan kanssa.

Ilmesiesti elokuvaa tehtäessä on haluttu mennä turvallisen leppoisilla vesillä ja tehdä kivaa, huoletonta viihdettä ilman vaikeaselkoista jopa satiirista huumoria. Ehkä haluttiin elokuva, jonka takuuvarmasti valtavirta ymmärtää eikä kukaan provosoidu liikaa. Niin tai näin, itse en tykännyt näistä ratkaisuista ollenkaan, kun melkein koko romaanin idea on vähän jopa pilattu. Kyllä nyt oikeasti harmittaa, sillä kirjassa olisi ollut aineksia paljon enempään. Jos kirja oli kymppiplus, elokuva oli ehkä enemmin vitosen luokkaan.

"Ruotsissa pyörien soittokellojen ääni on iloisen keskusteleva, Suomessa sama kello käskee jalankulkijaa painumaan vittuun hortoilemasta siinä pyörätiellä."

"-Sen mä olen tämän kyseenalaisen uran aikana oppinut, että puukko tekee mahassa vitusti kipeämpää kuin luoti. Luoti on siisti, sujahtaa vaan läpi, puukko repii." -- 
"- Miten muuten itse, kumman valitsisit, Suomen vai Ruotsin?"
"- Pistit jätkä pahan. Mä olen elänyt puolet siellä ja puolet täällä. Täällä mä sain maistaa edes hetken verran hyvinvointia, mutta kyllä mä silti Suomen ottasin, ei musta ruottalaista ole tehty missään vaihessa. Suomi on se luoti, paljon helpompi, vittumainen, mutta suora. Ruotsi on puukonisku, ei se itse isku mitään, mutta se paskanjauhaminen ja auttamisyrityksen on sama kun pyörittäs puukkoa haavassa."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.