torstai 9. lokakuuta 2014

Levyhyllylokakuu: Aikakone: Last dance (1999)

Bongasin vasta eilen Facebookista mielenkiintoisen "haasteen", jonka tarkoituksena on palata levyhyllyn ääreen ja ottaa sieltä joka päivä jonkin aarre ja fiilistellä sitä vanhan ajan malliin.

"Onko sinullakin suurehko levyhylly täynnä hyviä levyjä, joita et koskaan kuuntele? Nyt on hyvä aika unohtaa hetkeksi Spotifyt ja muut nettiplayerit!

Tarkoituksena on palata levyhyllyn äärelle ja ottaa joka päivä käteen vähintään yksi cd/lp -levy, joka on hautautunut lukuisten kuuntelemattomien levyjen joukkoon.

Vapaa fiilistely, levyjen ylistäminen ja suositteleminen muille on erittäin suotavaa. Kutsukaa kaikki mukaan selailemaan levynkansitaidetta ja kuuntelemaan hyvänlaatuista musiikkia."


Joka päivän levyvalinnasta en tänne ehdi kirjoitella, mutta osasta ainakin. Vaikka olenkin vielä niitä harvoja, jotka vannovat fyysisten äänitteiden nimeen, tunnustan, että kuuntelen silti pääasissa musiikkia Spotifyn kautta. Vaikka hyllystä löytyykin äkkiveikkaukselta 400-500 CD:tä, on Spotifyssa vielä enemmän biisejä ja soittolistojen teko on äärimmäisen vaivatonta.

Siitä huolimatta se ei voita sitä tuntua, kun voi hypistellä kansilehtistä, lukea samaan aikaan sanoja, kun biisi soi ja keskittyä vain siihen yhteen levyyn ajatuksella. Niin ja lisäksi tietysti se, että CD-levyn ostotapahtumasta jää usein jonkinlainen muistijälki: mistä se on ostettu, paljonko maksoi ja oliko levyä odotettu hartaudella. Ei tietysti jokaisen levyn kohdalla, mutta itse muistan aika monesta levystä, mistä mikäkin aarre on hankittu.

Mutta nyt ensimmäiseen levyyn. Valitsin alkuun jotain vähän harvinaisempaa, jota ei löydy Spotifysta eikä tietääkseni mistään netistä. Nimittäin Aikakoneen Last dance -sinkun (tai Aika-nimellähän tuo on tehty). Kyseinen kipale on Valokuva englanniksi ja jollen aivan väärin muista tämän englanninkielinen oli ensin, johon Sanilta sitten pyydettiin sanat suomeksi, kun tuo enkkuversio ei silloin sopinut mihinkään julkaisuun. Valokuva päätyi Maa-albumille. En ole oikein koskaan päässyt täysillä Valokuvan maailmaan, vaikkei se toki huono biisi ole. Tässä tapauksessa Last dance voittaa kuitenkin tämän mittelön mennen tullen. Biisi on haikea ja muuhun Aikisten materiaaliin verrattuna jopa aika lohdutonkin. 
Last dancesta on tehty myös remix, joka toimii mielestäni erittäin hyvin, vaikka ei olekaan yhtä riipaiseva kuin normiversio.

Bongasin sinkun vuosia sitten (2000-luvun alkupuolella) erään dj:n nettikaupasta. Muistan vielä, miten huvikseni selailin, oliko myyntiin tullut mitään uutta ja silmäni osuivat tähän. Alkuun epäilin, että tämä ei voi olla Aikakoneen sinkku, koska en ollut törmännyt missään yhteydessä tämän nimiseen biisiin. Sinkku oli kuitenkin listattu muiden Aikisten levyjen joukkoon, joten päätin ottaa riskin ja pistää tilaukseen. 10 euroa pistin likoon ja mietin kuumeisesti, että mitäköhän olen tilannut. 

Satuin sitten sinä viikonloppuna menemään levymessuille, jossa oli myös tämä kyseinen dj myymässä. Häneltä siinä kysyin, että onko tilaamani levy sitä, mitä luulen sen olevan ja hän vahvisti, että kyllä vain. Siinä vaiheessa taisin mennä aika pähkinöiksi. 
Viikonlopun jälkeen posti toi tilaukseni ja kyllä vain, biisi oli jokin hiljaisuudessa julkaistu aarre ja pieni fanityttö oli aika ihmeissään. 

Tuo arkistopainos ei eroa millään tavalla tuosta ns. normisinkusta, ainoastaan tuo tarra on lisänä. Hyvä esimerkki siitä, että joidenkin julkaisujen hankinnassa ei se järki ole päällimmäinen kriteeri. 
No, joka tapauksessa miellän tämän sinkun (sinkut) edelleen yhdeksi suurimmista aarteistani, vaikken toki fanita yhtyettä enää samoissa määrin kuin joskus aikoinaan. Levy on nykyisin niin vahvasti nostalginen, että juuri se osaltaan on syy sinkun korkeaan arvoon, ja miksi päätin sen nyt ottaa esille.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.