lauantai 11. lokakuuta 2014

Ajatuksia kirjoittamisesta ja häivähdyksiä vanhoista tarinoista

Selailin tuossa vanhempia tarinoitani ja tulipa mieleeni kirjoittaa muutama sana omasta tarinointihistoriastani.

Olen kehitellyt tarinoita jo pienestä asti ennen kuin osasin kirjoittaa. Siskoni toimi alkuun sihteerinäni ja kirjoitti saneluni mukaan mielikuvitukseni tuotteet ylös pieneen ruutuvihkoon. Hän ei tosiaan lisännyt tarinoihin mitään tai ehdottanut, mitä pitäisi tapahtua seuraavaksi, vaan kuuliaisesti kirjoitti sen, mitä käskettiin. Muistelisin, että olin viisi tai kuusi, kun hengentuotteitani tallennettiin ensimmäisen kerran.

Tuolloin hahmot olivat lähinnä eläimiä: koiria, leijonia ja lohikäärmeitä.
Koiratarinan (rakkaustarina perheemme koiran ja naapurikoiran välillä) ja leijonatarinan (leijonat olivat sirkuksessa, karkasivat ja sitten paha poliisisetä yritti viedä ne takaisin) juonet muistan vieläkin, mutta lohikäärmetarina oli mielestäni niin huono, että aika nopeasti pyyhin sen vihkosta pois. Harmi, ettei vihko taida enää olla missään tallessa.

Ensimmäinen itse kirjottamani tarina, oli nimeltään Outo mies, ja vuosi oli tuolloin 1996. Tarinassa outo, tuntematon mies ilmestyy paikkoihin, joissa päähenkilö liikkuu ja kerran myös tämän oven taakse. Aikamoista draamaakin on saatu tapahtumiin mahdutettua mukaan. En koskaan kuitenkaan kirjottanut tarinaa loppuun asti, koska kirjoitin alkuakin aika kauan ja siinä vaiheessa, kun sivuja oli kertynyt puolikas A4-vihkollinen, alkoi mielenkiinto laantua. Tuolloin en oikein osannut hahmottaa, että tarinoiden pitäisi päättyäkin joskus, joten lisäsin aina vain lisää tapahtumia ja lopulta koko hommasta tuli aika lailla pohjaton suo.

Samoihin aikoihin olin aloittanut kirjoittamaan myös muita tekstejä. Vuosina 1997-1998 kirjoitin huiman määrän tarinoita, joista kuitenkin vain murto-osa valmistui, sillä joidenkin kohdalla edelleen vein tarinaa liian pitkälle niin, ettei sitä olisi saanut järkevästi päätökseen. (Olin toki laiskakin välillä. Kun ei tarinan juoni enää napannut, niin ainut vaihtoehto oli painaa koko hommalle deleteä, vaikka olisi ehkä voinut pelastaa tarinan poistamalla esimerkiksi viimeisimmät kymmenen sivua.)

Siksipä tein välillä tuohon aikaan todella kökköjä lopetuksia, jotta saisin tarinan nopeasti äätökseen, pois silmistäni, tulostettua tarinakansiooni ja sitten voisin siirtyä seuraavaan. Muistan erään tapauksen, jossa päätin tarinani lauseeseen: " Matti ja Maija ja paskainen loppu." Taisipa tosiaan kerrasta hävitä mielenkiinto siihen tarinaan. Yhtä luovia lopetuksia ei ole tuon jälkeen ilmennyt.

Tarinoiden tyylisuunta on aina painottunut romantiikan puolelle ja mukana tietysti jotain pientä jännitystä ja yllätyksiä. Joskus luettuani hyvän kirjan, kirjoitin lähes samanlaisen tarinan, mutta vaihdoin vain nimet. Onneksi tuollaisia tarinoita en montaa jaksanut kirjoittaa enkä muistaakseni ole niistä yhtäkään säilyttänyt. Paitsi yhden, jonka tein The Mask-elokuvan innoittamana, mutta siihen olin lisännyt myös omia tapahtumia elokuvan tapahtumien lisäksi. Tarina on kyllä kokonaisuutena aika sekava, koska yritin sekä noudattaa (ja muistaa) elokuvan juonta ja toisaalta tehdä juonesta paremmin itselleni sopivan.

Monista ensimmäisistä tarinoistani huomaa sen, että koska olen aloittanut kirjoittamaan 10-vuotiaana, olen kuvitellut suuria parikymppisistä ja joissain tapauksissa 16-vuotiaat ovat menneet naimisiin ja käyneet töissä.

Tässä näytteeksi yksi "parhaimmista" dialogeista vuodelta 1997. Pakko mainita, että kyseinen tarina on muutenkin sellainen, että naurattaa ihan alusta loppuun (kun ei oikein itkeäkään tohdi).
Nainen on pudottanut laukkunsa, jonka tuntematon mies nostaa, ja sitten käydään seuraava vuoropuhelu:

Mies: Mikä sun nimi on?
Nainen: Jessica, entä sun?
M: Reino. Tota, voitaisko alkaa tapailee, Jessica?
N: Mulla ei oo yhtään kokemusta miehistä, mutta mun kaverit sanoo, että miehet on alituiseen pettämässä naisia.
M: Ei kaikki miehet petä naisia. Ja kyllä ne naisetkin pettää miehiä!
N: En mä sitä meinannutkaan.
M: No, mä lupaan olla pettämättä sua. No, miten on?
N: Hyvä on, mutta varokin pettämästä mua tai sulle ei hyvä heilu!
M: Ok, neiti. 

Kuinkas sitten kävikään, että Reino päätyi pettämään Jessicaa, ja Jessica löysin uuden rakkauden hakiessaan vielä saman vuoden puolella poliisiopistoon. Pääsykokeeksi riitti, että täytti yhden (!) lomakkeen. Kyseisen lomakkeenkin olin tietysti itse väsännyt tarinan yhteyteen. Julkaisen nyt teillekin tämän salaisen poliisiammattikorkeakoulun  hakemuslomakkeen, koska onhan tuo aika hulvaton.

Seuraavia kysyttiin:
Nimi, sukunimi, syntymäaika, pituus suunnilleen, tämänhetkinen koulutus, ammatti, asuinpaikan osoite, oletko naimisissa, onko lapsia/monta, onko ollut poikaystävää, onko tällä hetkellä poikaystävää, oletko allerginen, onko kukaan kaverisi poliisi, miksi haluat poliisiksi, osaatko ratsastaa, osaatko ajaa autoa, oletko aamu-vai iltavirkku, osaatko itsepuolutuslajeja, asutko yksin, oletko valmis aloittamaan poliisikoulun.

Lopputerveiset vielä poliisipäälliköltä: Onnea matkaan! Poliisiksi lukeminen on rankkaa, sen tiedän kokemuksesta. Tulet sen pian itsekin huomaamaan. Vielä kerran: onnea lukemisillesi ja muulle tarvittavalle tekemiselle, jota joudut n. 2-3 vuoden aikana tekemään poliisiksi pääsemisen eteen.

Terv. poliisipäällikkö

Pakko vielä laittaa aivan loistavaa englannin kieltä Elämäni tarina osa 2 -nimisestä tekstistä (vuodelta 1996/1997). Mainittakoon, että ensimmäistä osaa en koskaan kirjoittanut ja tuo kakkososakin on vajaan sivun mittainen. Kakkososa alkaa oudosti siitä, että päähenkilö syntyy (jos olisi ykkösosa, olisi ehkä voinut kuvitella, että syntymä on siinä) ja perhe keskustelee henkilön nimestä englanniksi. Tässä muutama puheenvuoro tuskallisen pitkästä keskustelusta:

"What is her name?"
"Oh, darling, I don't know. Me and yours father think this. Have you any motions?"
"No."
"Me and yours father opinion first character it should be J."-- "I want so that she be Jeannette."
Ja kun nimi on päätetty, lapsi tietysti kastetaan isän, pojan ja pyhän hengen nimeen:
"And hereby I daptize you now to Jessica Sandra Aaltonen Parental, boy's and holy lives name, Amen."

Että joo, on tosiaan käytetty Windows 95:n omaa sanakirjaa tuossa aika huoletta.

Ihan mielenkiintoista luettavaa nuo vanhat tekstit ja onhan niissä kaikista asia- ja kirjoitusvirheistä huolimatta ollut paljon hyviäkin ideoita.

Mutta tosiaan, vuodesta 1996 asti on tullut kirjoitettua tasaiseen tahtiin ja tietysti kritiikki omaa työtään kohtaan on vain kasvanut näin vanhemmiten. Lisäksi olen huomannut sen, että ihan parikin vuotta vanhat tarinat tuntuvat nykyisin todella kömpelöiltä. Vaikka nyt olisin todella tyytyväinen johonkin tekstiin, niin muutaman vuoden päästä tuntuu taas siltä, että onpas tuo huonosti kirjoitettu.

Olkoon tässä nyt tälle kertaa pieni valotus kirjoitushistoriaani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.