perjantai 5. syyskuuta 2014

Carlos Ruiz Zafón: Marina (1999/2013)

Marina kertoo tarinaa kahdesta nuoresta (Óscarista ja Marinasta), jotka kohtaavat sattumalta. Óscar on sisäoppilaitoksen elämään kyllästynyt teini, jonka arki muuttuu täysin hänen tutustuttuaan ja ihastuttuaan persoonalliseen Marinaan. Tuttuun Zafónin tapaan Barcelonan kaduilla, katujen alla ja varjoissa kulpii ratkaisemattomia mysteereitä, pahuutta ja monenmuotoisia ihmiskohtaloita. Oscar ja Marina päätyvät hurjaan seikkailuun, johon sisältyy erikoislaatuinen valokuvakirja, loistonsa menettänyt ja skandaaleissa rypenyt teatteri, mystinen mustaan pukeutunut nainen ja mustasiipinen perhosen symboli. Tarinan edetessä mysteerin lonkerot ulottuvat useampaankin ihmiseen eivätkä he kaikki selviä hengissä, kun vuosia sitten alkanut tapahtumavyyhti yritetään saada päätökseen.


Voisin verrata Marinaa menestysteos Tuulen varjoon, ja yhtäläisyyksiä toki onkin: elämässään eksyksissä oleva poika, tummanpuhuvat Barcelonan kadut ja kutkuttava mysteeri ratkaistavaksi. Vaikka ainekset ovat samat, erottuu tämä mielestäni silti edukseen Tuulen varjosta ja Enkelipelistä, joista molemmista pidin äärimmäisen paljon.
Marina on sivumäärältään lyhyempi, joten siksi myös tarina etenee suorempien mutkien kautta. Seikkailuja ja juonenkäänteitä toki mahtuu mukaan, mutta aivan niin syvälle Barcelonan salaisuuksiin ei päästä kuin Tuulen varjossa.

Lukukokemus on tällä kertaa sikäli erilainen, että olin juuri käynyt Barcelonassa, kun sain tämän kirjan viimeiset sivut luettua. Tiesin siis tarkalleen, miltä näyttivät ne kadut, Güellin puisto ja Montjuïcin vuori, joilla kirjan henkilöt seikkailivat. Se antoi kirjalle ehdottomasti lisäpotkua (ja pisti miettimään, että nyt täytyisi lukea Tuulen varjo uudestaan, sillä varmasti siitäkin saisi nyt vielä enemmän irti). Marinan tarina on mielenkiintoinen, mukaansatempaava ja jopa suomennoksessa on onnistuttu varsin mallikkaasti. Kirjassa käytettävä kieli on hyvin rikasta ja siksi onkin helppo muodostaa kirjasta omat kotivideot ja nähdä tapahtumien soljuvan elävinä suoraan silmien edessä. Kirjan loppuratkaisu ei ole hiuksianostattavan yllättävä, mutta juoneen sopiva ja tarinan mukana elänyttä lukijaa koskettava .

Voisin hyvin suositella kirjaa myös sellaiselle, joka ei ole aiemmin Zafónia lukenut. Ei tämä aivan Tuulen varjon veroinen ole, mutta erittäin hyvin toimiva ja mukaansatempaava tarina, jossa arki unohtuu ja mielikuvitus saa lentää sen kuin taitaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.