torstai 7. elokuuta 2014

TOP 15: Disneyn parhaat klassikot, sijalla 14: Herkules (1997)

Disneyn klassikkopiirrettyjen viidentoista parhaan joukkoon sijalle 14 valikoitui Herkules.

Käsikirjoitus: Ron Clements, Jon Musker, Don McEnery, Bob Shaw, Irene Mecchi
Musiikki (sävellys): Alan Menken
Pääosissa englanninkielisessä versiossa: Tate Donovan (aikuinen Herkules), Susan Egan (Megara), James Woods (Hades), Philoctetes (Danny DeVito)
Pääosissa suomenkielisessä versiossa: Jarkko Tamminen (aikuinen Herkules), Laura Voutilainen (Megara), Seppo Pääkkönen (Hades), Philoctetes (Eero Saarinen)


Elokuva sijoittuu Antiikin Kreikan aikaan. Herkules on ylijumala Zeuksen ja Heran poika, jonka elokuvan pahis Hades sieppaa tämän ollessa vielä vauva ja tekee tästä kuolevaisen. Herkules viettää elämäänsä tavallisessa perheessä eikä hänellä ole mitään tietoa omasta alkuperästään eikä siksi käsitystä siitä, miksi on niin voimakas.

Tottahan sitten Herkules saa tietää mikä/kuka hän on ja samalla selviää, että ainoastaan tulemalla oikeaksi sankariksi, voi Herkules palata muiden jumalien joukkoon. Niinpä Herkules lähtee tuolle kiviselle matkalle kohti jumaluutta.

Alkuun minua hieman ihmetytti ja häiritsikin elokuvassa käytetty kulmikas piirtotapa, mutta kyllä siihen lopulta tottui. Tyylikästä ja selkeää jälki on toki, mutta itse pidän enemmän pehmeämmistä linjoista. Disneyn elokuvissa sivuhahmotkaan eivät jää päähenkilöiden varjoon vaan jokaisella on persoonansa ja sopivat sutkautukset. Huvittavaa seurattavaa ovat erityisesti Piinan ja Paniikin kommellukset ja yhteenotot Hadeksen kanssa. Fiksu pahis ja torvelot apurit -asetelma ei ole mitenkään poikkeuksellinen, mutta jos dialogit ja tilanteet ovat hyvin tehty, niin kyllähän siitä viihdettä saa irti. Disneyn piirretyissä monet jopa kliseisetkin asiat luodaan monesti sellaisiksi, että ne toimivat mutkattomasti.

Yleensä diggailen eniten elokuvan päähenkilöä, mutta tässä tapauksessa Megara kyllä ajaa persoonallaan Herkuleksen ohi. Hänessä on särmää ja erottuu oikukkaalla luonteellaan edukseen. Hän ei ole perinteisesti hyvis-prinsessa vaan hän tekee virheitä ja on sopivasti sarkastinen.

Musiikki on mukaansa tempaavaa, huolella elokuvaan sovitettua ja vie tarinaa eteenpäin, ja osa biiseistä toimii hyvin jopa elokuvan ulkopuolella, joskin olisi ollut mukavaa kuulla enemmän kreikkalaisia vaikutteita.

Vaikkei tarina seuraakaan orjallisesti kreikkalaista mytologiaa, on Herkules hauska elokuva, josta sekä lapset että aikuiset saavat irti viihdyttävän kokemuksen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.