sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

My week with Marilyn (2011)

Pääosissa: Michelle Williams, Kenneth Branagh, Eddie Redmayne, Emma Watson, Dominic Cooper
Ohjaus: Simon Curtis
Käsikirjoitus: Adrian Hodges

Elokuva kertoo tarinaa Colin Clark-nimisestä pojasta, joka haluaa luoda uraa elokuva-alalla ja saa lopulta hommia eräänlaisena juoksupoikana. Colin viettää viikon Marilyn Monroen seurassa elokuvan kuvauksissa ja kuvausten ulkopuolella. Marilyn on juuri mennyt naimisiin Arthur Millerin kanssa ja työn alla on elokuva Prinssi ja revyytyttö. My week with Marilyn pohjautuu oikean Colin Clarkin kirjoihin The prince, the showgirl and me ja My week with Marilyn.

Suhtaudun hyvin ennakkoluuloisesti kaikkiin sellaisiin tuotoksiin, missä joku toinen yrittää esiintyä Marilynina. Oli se sitten puhtaasti parodiaa, musikaalin uusintaversio tai vaikka vain sellainen, että "Marilyn" piipahtaa itsenään jossain elokuvassa. Yleensä Marilyniä esittäessä ei voi mennä kuin metsään, sillä hänen ainutlaatuisuuttaan ja valovoimaisuuttaan ei voi opetella. Tässä tapauksessa elokuva ja etenkin Michelle Williams yllättivät positiivisesti. Michelle hoitaa roolinsa ärsyttämättä ja näyttää tehneen taustatyönsä kunnolla, sillä hän liikkuu, puhuu ja elehtii kuten Marilyn. Tai oikeastaan paras mahdollinen kopio Marilynista.

Sen perusteella, minkä verran itse tunnen Marilynin tarinaa ja olen häneen perehtynyt, pystyn poimimaan elokuvasta uskottavia sivuhenkilöitä, tapahtumia ja tunteita. Ehkä se, että tunnen Marilynin historiaa jonkin verran, auttaa sisäistämään ja ymmärtämään elokuvan paremmin. Jos en tietäisi Marilynistä mitään etukäteen, uskoisin, että elokuvasta jäisi eri fiilikset ja uskallan väittää, että tämä elokuva voisi herättää mielenkiinnon tutustua Marilynin tarinaan ja hänen elokuviinsa tarkemmin.

Norma Jeanin suurin rooli on ehdottomasti ollut se, millaisen hahmon hän onnistui Marilynistä luomaan. Tähän on elokuvassa viitattu kohtauksella, jossa Marilynia ja Colinia vastaan tulee väkijoukko, ja Marilyn kuiskaa: "Shall I be her?" ja samassa hän alkaa hymyillä säteilevästi, flirttailla ja keikutella lanteitaan kuin Marilyn. Tässä kohtauksessa Michelle osoittaa lahjakkuutensa, sillä hän onnistuu luomaan muutoksen siviili-Marilynistä seksipommi-Marilyniksi mielestäni erittäin uskottavasti: toisaalta huomaamattomasti ja toisaalta hyvin selkeästi. Todennäköisesti juuri samoin kuin Marilyn itse olisi voinut tehdä. Kohtauksessa ja tarinassa sen taustalla on surumielinen vivahde, sillä se osoittaa, miten helposti ihminen (Marilyn) pystyy luomaan kasvoilleen onnellisen ilmeen ja hurmaavan hymyn, vaikka taustalta löytyy epäonnistunut avioliitto, itseluottamuksen puutetta sekä useita luottamuksen pettäneitä ihmisiä ja tästä johtuvia vaikeuksia luottaa ihmisiin.

Kun elokuvaa katsoo, tulee fiilis, että kurkkii Marilynin yksityisalueelle ja samalla, kun ahnaasti yrittää kiinnittää huomion jokaiseen yksityiskohtaan (olkoonkin, että tietää, ettei elokuva ole kokonaisuudessaan täyttä faktaa ja että elokuvan tarina on vain tiettyjen ihmisten näkemys tapahtumista), niin toisaalta melkein nolostuttaa seurata intiimejäkin tapahtumia lähietäisyydeltä.

Voin ehdottomasti suositella elokuvaa, sillä se on viihdyttävä olematta pitkäveteinen tai jo useampaan kertaan nähty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.