keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

CD-hankintoja: Christina Aguileran sinkkuja

Pitkästä aikaa tein hyviä löytöjä Christina Aguilera-kokoelmaani. 

Hello-sinkkua olen katsellut jo pitkään, mutta ei ole vielä osunut järkevän hintaisena vastaan ennen kuin nyt (7e postikuluineen). Biisin voi kuulla Mercedes benz -mainoksessa.

T.I:
n biisillä Castle walls Christina hoitelee kertosäkeet upeasti ja tämä oli yksi sellainen biisi, joka iski ensimmäisellä kuuntelukerralla. Tästä biisistähän piti tulla virallinen musiikkivideo (ja Wikipedian mukaan se olisi kuvattukin), mutta räppärin linnareissu tuli julkaisun tielle ja ainakaan toistaiseksi virallista videota ei siis ole.

Kolmas sinkku, Pero me acuerdo de ti, on oikeastaan suoranainen ihme, että sain sen hankittua. Nuo espanjankielisten sinkkujen hinnathan ovat yleensä 60-150 euron luokkaa enkä itse sellaisia summia aio pelkästä sinkusta maksaakaan. Nyt sattui mieletön säkä, sillä 
Ebayssä tuo sinkku oli postikuluineen alle 20 euroa. Jonkin aikaa epäilytti, että eihän tämä näin halvalla voi lähteä, mutta kyllä vain lähti ja oli onneksi vielä Osta heti -kauppa, niin ei tarvinnut lähteä kilpasille kenenkään kanssa. Näistä hankinnoista olen todella tyytyväinen, sillä jokainen kuuluu omalla kohdallani niihin harvinaisempiin julkaisuihin. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.