torstai 3. huhtikuuta 2014

Kati Hiekkapelto: Kolibri (2013)

Kolibrissa maahanmuuttajataustainen poliisi Anna Fekete saa harteillensa uuden työporukkansa kanssa lenkkipolulla tapahtuneen nuoren naisen murhan. Työparikseen Anna saa Esko Niemen, ja muut kirjassa esiintyvät kollegat Virkkunen, Sari ja Rauno ovat mukana tutkimuksissa. Kirja kuvaa ryhmän työskentelyä elo-marraskuun ajalta ja lenkkeilijämurhien lisäksi selvitellään maahanmuuttajaperheen tyttären kohtaloa.

Kati Hiekkapelto käyttää kieltä hyvin monipuolisesti ja etenkin sään kuvailut ovat erittäin rikkaita ja yksityiskohtaisia. Ilmojen kuvailu tuntuu kuitenkin vähän verottavan henkilöiden kuvailusta ja omalla kohdallani jäi sellainen fiilis, ettei henkilöistä muodostunut suurempia persoonia vaan jopa helposti unohdettavia sivuhahmoja. Eskossa eniten häiritsi se, miten stereotyyppinen rasisti hänestä oli tehty. Rasistin rooliin olisi mielestäni hyvinkin voinut valita jotain muuta kuin isomahaisen, alkoholisoituneen ja yrmyn miehen, jonka työkaverit vakuuttelevat Annalle, että kyllä mies pohjimmiltaan on ihan kiva. Päähenkilö Annasta kerrottiin luonnollisesti eniten, sopivasti taustoja ja tunnelmia myös työpaikan ulkopuolella. Kirjassa Anna etsii yhä itseään ja hahmo jää muutenkin aika keskeneräisen oloiseksi. Anna on taustaltaan maahanmuuttaja, paikoin hyvinkin ailahtelevainen, mutta samaan aikaan yrittää kuitenkin pitää elämänsä kasassa ja parantaa pahoja tapojaan. Vaikka hänestä kerrottiinkin paljon, kuvailtiin hänen unettomuuttaan ja masennustaan, jäi minulle hahmosta päälimmäiseksi mielikuvaksi vain tylsyys. Itse en kyennyt saamaan mitään otetta Annaan eikä hän mielestäni ollut tarpeeksi kantava voima pitämään yllä lukuintoa.

Itse tarina eteni uskottavasti, joskin hieman laimeasti. Ehkä kirjailijan ajatus olikin saada rikostutkinnan eteneminen mahdollisimman realistiseksi ja näin ollen tarkoituksellisesti kirjasta jää verkkainen vaikutelma. Arvostan kyllä sitä, että dekkarit vaikuttavat uskottavilta eikä lähdetän amerikkalaisten toimintaelokuvien tasolle, mutta mielestäni tämäntyyppisestä kirjasta pitäisi silti jotain jännitystä löytyä. Jos ei suoraan toiminnan kautta niin sitten psykologista. Kolibrissa kylläkin on muutamia sellaisia tapahtumia, jotka vähän antaisivat merkkiä siihen suuntaan, että juurikin tuollaista psykologista jännitystä on haluttu luoda. Mielestäni nämä viittaukset olivat liikaa sivuosassa, jotta ne oikeasti olisivat aiheuttaneet lukijalle hengityksen pidättämistä ja tarvetta lukea mahdollisimman nopeasti eteenpäin, jotta pääsee arvoitusten piinasta.

Loppuratkaisu ei ollut etukäteen arvattavissa, pointsit siitä, mutta se ei aivan tarjonnut sitä eufoorista tunnetta, kun syyllinen ja motiivit vihdoin selviävät. Loppu oli sikäli yhteneväinen kirjan kanssa, että se sulautui itse tarinaan ja tapahtumien kulkuun vaivattomasti. Esitetty motiivi oli yllättävä, mutta mielestäni sitä olisi voinut hieman enemmän selittää, sillä tässä muodossaan se jäi ainakin allekirjoittaneen mielestä liian keskeneräisen oloiseksi.

Olin kuullut kehuja kirjasta ja myönnän, että odotukset olivat aika korkealla. Alkupuolisko vaikuttikin lupaavalta, mutta jossain puolivälin tienoilla lukeminen alkoi mennä sille puolelle, kun vaan lukee eteenpäin, jotta saa tietää loppuratkaisun. Paikoitellen tuli kohtia, että mielenkiintokäyrä nousi hieman, mutta se ei kuitenkaan jatkanut tasaista nousua loppuun asti. Plussapuolien puolelle kuuluu kuitenkin ehdottomasti aina ajankohtaisen aiheen, rasismin, esilletuominen. Hiekkapelto tuo hyviä pointteja esille Annan ja Eskon välisissä keskusteluissa, ja vielä pakolaistyttö-Dijarin kerrontaosuuksissa. Toivottavasti herättää kirjan lukijassa ajatuksia siitä, miten helposti voidaan koko kansa tai kaikki pakolaistaustaiset tuomita vain eniten mediassa esillä olevien henkilöiden tekojen perusteella. Joka kylässä ja kuppikunnassa on mätäpaiseensa eikä koskaan pitäisi tuomita ketään pelkän menneisyyden perusteella.

Kaiken kaikkiaan laadukkaasti ja johdonmukaisesti kirjoitettu kirja, mutta jää omalla kohdallani osastolle "ihan kiva". Kirja ei varsinaisesti herättänyt suuria intohimoja lukea seuraavaa kirjaa, mutta toisaalta tässä on sopivasti oikeita aineksia, että uskon tarttuvani Hiekkapellon toiseenkin romaaniin (Suojattomat 2014).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.