lauantai 26. huhtikuuta 2014

Anette Olzon: Shine (2014)

Nightwishista koko maailman tietoisuuteen ponnahtanut Anette Olzon julkaisi tämän vuoden puolella sooloalbumin. Koska soolotuotanto voi olla mitä vain kuin mihin on totuttu, lähdin kuuntelemaan tätä albumia täysin ilman ennakko-odotuksia.

Albumi alkaa rauhallisella Like a show inside my head-biisillä. Taustalla soivat jousisoittimet ovat biisin vahvuus. Muuten biisi jää aika vaisuksi. Kertosäekin osuu enempi "ihan kivaa taustamusaa"-osastoon. Biisi on toisaalta aika mitäänsanomaton, mutta onnistuu samalla kuulostamaan liian täyteen ahdetulta. Tämän perusteella ei oikein tiedä, mitä odottaisi albumilta.

Seuraavaksi seuraa albumin nimikkobiisi, Shine. Intro lupailee jo enemmän meininkiä ja persoonallisuutta kuin aloitusraita. Fiilistä on jo astetta enemmän ja tässä melkein saa ajatuksesta kiinni, muttei kuitenkaan ihan.

Floating-biisi on albumin parhaimmistoa. Tämä biisihän oli Anetten Myspace-sivuilla jo silloin, kun hän oli jo aloittanut Nighwishissa, eli on ollut muhimassa jo jonkin aikaa. Jokseenkin yllättäen biisi kuulostaa lähes identtiseltä demoversion kanssa. Tässä tapauksessa ei huono ratkaisu, sillä biisi kyllä toimii tämmöisenä jammailuversiona ja soljuu mukavasti eteenpäin.

Lies on positiivinen yllätys. Anette laulaa vähän matalammalta ja äänen monipuolisuus tulee hyvin esille. Tämä oli myös sinkkubiisi ja oivallinen valinta siihen hommaan. Mukava tempo ja tätä jaksaa kuunnella useammankin kerran.

Myös Invincible oli netissä demoversiona jo vuosia ennen tätä julkaisua. Tämä kuuluu myös suosikkeihini. Biisin tunnelma nostattaa kuulijan hyppimään pilvien päälle vapaana kaikesta. Täydellistä fiilistelymusaa ja Anetten ääni kuulostaa keväänraikkaalta purolta.

Hear me jää Invinciblen varjoon. Miten sen nyt oikein muotoilisi, ettei tulisi vääriä mielikuvia. Biisistä tulee pikkuisen mieleen jokin hitusen rokahtavampi Euroviisuviritelmä. Ehkä se on sanojen valjuus tai kertosäkeen yritys kasvattaa biisiä seuraavalle tasolle. En tiedä, mutta tämä ei kyllä yhtään nappaa. Anetten äänikin hukkuu soittimien joukkoon.

Falling-biisissä onneksi otetaan askelta vähän vahvempaan suuntaan, ja kertosäekin on sellainen, että jää päähän pyörimään. Rumpua, rokkikitaraa ja sanoissakin jo ajatusta, josta saa kiinni, mutta se viimeinen koukku jää vielä odottamaan itseään.

Movin away ja One million faces kuuluvat sarjaamme skipattavat biisit. Ei oikein irtoa mitään sanottavaa.

Mutta sitten, Watching me from afar herättää taas kuuntelemaan. Onneksi. Kaunis biisi, jossa on tarttuva melodia ja sopivan maltilla toteutetut taustat. Vihdoinkin saatiin mieleenpainuvaa tunnelmaa ja halua kuunnella biisiä uudelleen ja uudelleen. Tästä tykkään erittäin paljon! Anettea parhaimmillaan.

Ensimmäisellä kuuntelukerralla albumista jäi päälimmäiseksi tunnelmaksi, että se on yllättävän sekava. Ahdettu täyteen mahdollisimman paljon kaikkea ja yritetty saada aikaiseksi monipuolinen albumi, mutta siinä rytäkässä unohdettu, että albumilla pitäisi olla jokin yhdistävä tekijä. Seuraavalla kuuntelukerralla albumi ei vaikuttanut enää niin sekavalta, mutta edelleen levottomalta ja se punainen lanka on kadoksissa. Anette laulaa erittäin monipuolisesti ja äänen vahvuudet pääsevät kyllä esille, pointsit siitä. Silti kokonaisuutena tämä ei oikein allekirjoittaneen korvaan erotu tarpeeksi massasta niin, että se jäisi kunnolla alitajuntaan junnaamaan ja niin, että tekisi mieli kuunnella albumia ainakin kymmenen kertaa putkeen. Siitä huolimatta, että tykkäsin Anettesta todella paljon Nightwishissa, tämä albumi jättää harmillisen kylmäksi. Olisi ollut todella hienoa saada kunnon tajunnan räjäyttävä musiikkielämys, mutta nyt täytyy tyytyä vain "ihan kivaan" ja valikoida nuo paremmat biisit jatkoon.


Kuuntele: Floating, Lies, Invincible, Watching me from afar
Skippaa: Like a show inside my head, Hear me, One million faces

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.