sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Pink: The truth about love (2012)

Pinkin edellisen Funhouse-studioalbumin ja tämän uutukaisen välissä ehti vierähtää neljä vuotta. Biisejä levyllä on kaikkiaan 17, joten aikamoinen paketti on kyseessä.

Levyn aloitusraita Are we all we are alkaa mielenkiintoisesti. Rumpuja ja sekalaisia elementtejä, joista ei ensisekunneilla tiedä, mihin tämä etenee. Intron jälkeen biisi kuitenkin soljuu mukavasti eteenpäin loppuun asti.

Kakkosena tulee radioaalloilla soinut Blow me (One last kiss), joka on laadukasta ja tunnistettavasti Pinkiä. Menevä biisi, joka jää mieleen ja jonka sanat jäävät helposti mieleen, positiivisessa mielessä.

Just give me a reason. Kaunis duettoballadi, jossa on hyvin simppelit taustat. Tykkään erityisesti biisin melodiasta ja tunnelmasta.

True lovessa jo kaksi ensimmäistä lausetta iskivät suoraan omiin fiiliksiin. Pinkin biisien sanoitukset ovat aina omaa laatuaan, jotka erottuvat joukosta. Monipuoliset ja tunteitaherättävät sanoitukset ovat nimenomaan Pinkin suurin vahvuus.

How come you are not here. Loistava rytmi! Laulusuoritus jää tässä vähän varjoon biisin muille aineksille, joten ihan superfiiliksiä tästä ei saa, mutta hyvin tämä svengaa.

Slut like you. Tästä tuli hieman mieleen Christina Aguileran Vanity ja Bobblehead. Tämä voisi hyvin olla niiden biisien sisko. Jälleen kerran mieletön meno ja tässä alkaa kyllä jalka vipattamaan hurjaa vauhtia. Itse kuulisin tämän mieluusti sinkkuna.

The truth about love on oikeastaan ihan kiva biisi, mutta ei muuta. Biisi jää aika vaisuksi ja jo ennen puoliväliä tekee mieli vaihtaa seuraavaan.

Walk of shame on levyn parhaimmistoa ehdottomasti: hyvä meno, sanat ja fiilis. Toimiva kokonaisuus.

Here comes the weekend, Where did the beat go, Beam me up ja Try eivät herätä oikeen mitään fiiliksiä. Ei puolesta eikä vastaan. Vähän liian tasapaksuja, vaikkakin Here comes the weekendissä on eniten tarttumapintaa näistä neljästä.

Albumin loppupäästä oikeastaan omaan makuuni positiivisesti erittyy Is this thing on ja Good old days, mutta muut biisit ovat vähän sitten sellaista massaa.


Levy on selkeä ja yhtenäinen kokonaisuus, toisaalta jopa hieman liian yhtenäinen. Biisejä löytyy 17, ja se on aika poikkeuksellinen suuri määrä perusalbumille. Jos muutaman biisin olisi karsinut, ei kuuntelukokemus tuntuisi ihan niin pitkältä. Yleensä tykkään, jos albumilta löytyy enemmän kuin kymmenen biisiä, mutta jostain syystä tässä levyssä tulee vähän sellainen pitkäveteisyyden fiilis. Tyyli on tunnistettavaa Pinkiä, joskin ehkä suurimmat yllätykset jäivät uupumaan. Useampi biisi jää helposti päähän soimaan ja onneksi löytyy sopivasti menoa ja meininkiäkin, ettei ole liian balladi-painotteinen levy, sillä en usko, että sellainen sopisi Pinkin räväkkään tyyliin. Vaikka tämä mielestäni onkin kelpo levy ei se ihan yllä edeltäjänsä tasolle.

Kuuntele: Just give me a reason, Walk of shame, Slut like you
Skippaa: Beam me up, Try, Where did the beat go?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.