torstai 13. helmikuuta 2014

Jo Nesbø: Poliisi (2013)


Olen lukenut kaikki muut Jo Nesbon romaanit paitsi Aaveen. Aina uuden aloittaessani kyseinen kirja on tuntunut parhaimmalta. Lepakkomies oli Harry Hole-sarjan ensimmäinen ja ihan ok, vaikkei mielestäni läheskään samaa tasoa kuin kaikki sitä seuranneet osat.


Nyt luin Poliisi-romaanin alle viikossa, ja neljänä päivänä vielä suurin osa ajasta meni töissä. Eli lukuaikaa oli oikeastaan aika rajallisesti, mutta kun on tarpeaksi hyvä romaani, kirjaa lukee mielellään eikä lukeminen tunnu urakalta.

Poliisi on siis jälleen osoitus Nesbøn nerokkaasta tavasta rakentaa monisäikeinen juoni ja vetää lukijalta matto alta usemmankin kerran. Jos Nesbøta lukiessa luulee tietävänsä, mitä seuraavaksi tapahtuu tai kuka on syyllinen, voi olla varma, että on väärässä. Vaikka olenkin kokenut Nesbøn lukija, niin kuvittelin, että osaan jo ennustaa hänen kikkailunsa ja ajatella tarpeeksi monen mutkan kautta, jotta osaisin ennustaa, mihin mikäkin tapahtuma lopulta vie.
Niin enpäs vaan osaakaan. Monissakin kohdissa kyllä arvelin, että nyt minua lukijana vedätetään ja kunnolla, mutta koska aivoni eivät keksineet vaihtoehtoista selitystä, antauduin vedätettäväksi. Joskus kyllä aavistelin juonen kulun oikein, mutta silti takavasemmalta tuli yllättävä käänne, johon en ollut varautunut. Ja tässä Nesbø on parhaimmillaan: johdatellessaan lukijaa väärään suuntaan ja uskotellessaan, että nyt tästä henkilöstä paljastuu syyllinen, kunnes sitten seuraavassa luvussa selitetäänkin, että eipäs tämä ollut mitään tai että tämä olikin johdatus aivan muuhun. Yllätyksiä riittää, tarina etenee ja pysyy mielenkiintoisena ensimmäisestä sivusta viimeiseen. Suvantovaiheita ei tässä romaanissa ollut vaan jokainen rivikin vei tarinaa eteenpäin.

Juonesta en kauheasti voi kertoa, sillä olisi liian helppo sortua paljastamaan sellaisiakin pieniä yksityiskohtia, jotka ovat tarinan jännityksen kannalta merkittäviä. Luvassa on poliisimurhien ratkomista Oslossa ja tutkintojen polkiessa paikallaan, tarvitaan apuun useampiakin tuttuja hahmoja, joiden yhteistyöllä on ennenkin saatu kinkkisetkin tilanteet ratkottua.

Poliisi on sellainen romaani, että sitä ei kannata lukea, jos ei ole lukenut aiempia kirjoja. Ja huomasin jopa, että minua haittasi jo se, että en ollut Aavetta lukenut. Tällöin kokonaisjuonessa ja Harry Holen elämänkaaressa oli selkeä aukko, aaveen mentävä aukko.
Poliisissa viitataan paljon aiempiin romaaneihin ja myös Harry Holen hahmon tämänhetkisen tilan ymmärtämisen kannalta on tärkeää, että tuntee menneisyyden. Poliisista en siis suosittele aloittamaan sarjan lukemista vaan ihan sieltä alusta, Lepakkomiehestä. Koska Harry Hole muuttuu jokaisessa kirjassa hieman ja aina seuraava kirja omalta osaltaan vaatii aiempien tapahtumien tuntemista, jotta kokonaisuus hahmottuu eheänä. Poliisissa Harry Holesta on muodostunut jo käsite kollegoidensa keskuudessa, sillä hänellä on vioistaan huolimatta erityinen silmä murhien ratkomiseen. Etenkin yhdessä kohtaa kirjaa jännitys tiivistyi niin kovasti, että oli pakko lopettaa lukeminen hetkeksi. Vaikkei kyse ollutkaan mistään verilöylyhetkestä, oli tapahtumien johdattelu viety siihen pisteeseen, että ratkaisun hetki tuntui olevan kulman takana. Ja ratkaisun lähetessä aina tietää, että jotain on vielä odottamassa takataskussa.

Vaikka aiemmissa kirjoissa on ollut juonenkäänteitä, yllätyksiä ja karmivia hetkiä, tahtoisin sanoa, että Poliisi on nerokkain, monipuolisin ja toisaalta selkein kokonaisuus. Myös se, miten lopussa jää monen hahmon kohtalo auki ja mihin lauseisiin kirja päättyy, antaa viitettä, että kirjailijalla on jo tieto siitä, mitä seuraava kirja pitää sisällään. Lisäksi kovasti jäi kaivertamaan, että erään tietyn henkilön kohtalo jäi edelleen auki, sillä Poliisissa annettiin (jälleen) hieman uskoa, että nyt olisi päätetty, mikä tämän hahmon tulevaisuus on. Tämä siis kaivertaa hyvässä mielessä, sillä vaikka toivoinkin ns. päätöstä hahmolle, niin toisaalta kyseinen hahmo tuo muassaan takuun siitä, että tapahtumat pysyvät mielenkiintoisina ja monipuolisina.
Eli ainakaan vielä Poliisi ei päätä Harry Hole-sarjaa.

Suosittelen ehdottomasti kaikkia dekkarin ystäviä tutustumaan Nesbøn tuotantoon. Juonet ovat monikerroksisempia kuin perusliukuhihnadekkarit, joissa valitettavan usein syyllisen arvaa jo kirjan puolivälissä. Nesbøn luomat hahmot ovat viimeiseen asti mietittyjä ja mielenkiintoisia persoonia, joita vihaa, rakastaa tai säälii. Ja parhaimmillaan kaikki tunteet voivat kohdistua kerralla yhteen hahmoon. Syyllisen löytäminen on aina hankalaa, mutta kun ratkaiseva valaistumisen hetki tutkinnassa koittaa, on se sellainen euforinen tunne niin Harry Holelle kuin lukijallekin, ettei toista samanlaista heti keksi. Kirjassa kuvataan ympäristöä, tapahtumia ja tunteita niin hyvin, että se imee täysin mukaansa, ja bussissa istuessaan voikin melkein kuvitella olevansa Oslon kaduilla ajelevassa ratikassa, sairaalan valvomossa tai poliisiopiston luokkahuoneessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.