torstai 9. tammikuuta 2014

Päivä 3: Minun vanhempani

Vanhempani ovat molemmat vahvoja persoonia. Isäni on käsikirjoittaja ja äitini näyttelijä. Taiteen parissa he tapasivatkin. Isäni oli tuolloin vasta nousemassa maineeseen kirjoitettuaan kolme hyvin menestynyttä näytelmää paikallisteatterille. Isäni halusi tehdä jotain uutta ja suurempaa ja näin ollen haali ympärilleen tehokkaan tiimin. Kaikki olivat alalla suhteellisen uusia, mutta hyvin lahjakkaita ihmisiä ja yhteistyö toimi loistavasti. He saivat kirjoitettua loistavan draaman ja alkoivat etsiä näyttelijöitä rooleihin. 

Äitini oli tuolloin vielä tuntematon piireissä ja hän kiertelikin ahkerasti koe-esiintymisissä. Hän sattui sanomalehdessä huomaamaan isäni ilmoituksen ja päätti mennä paikalle siitäkin huolimatta, että koe-esiintyminen järjestettiin eri kaupungissa.
Koe-esiintymisessä oli paikalla paljon ehdokkaita, joista osa oli tehnyt jopa elokuvarooleja. Äitini muisteli, että siellä olisi ollut jopa joku Uuno Turhapuro-elokuvan sivuosassa esiintynyt nainen.
Äitini haki pääroolia, mutta pääsikin lopulta esittämään tärkeintä sivuroolia. Äitini ja isäni yhteistyö sujui, mutta tuolloin molemmat heistä seurustelivat tahoillaan enemmän tai vähemmän vakavasti.

Näytelmä oli tuohon aikaan suuri menestys ja sen jälkeen sama porukka teki vielä jatko-osan. Mutta kuten arvata saattaa, ei jatko-osa saavuttanut vastaavanlaista suosiota, vaikka jotkut sitä kehuivatkin. 
Muutamaa vuotta myöhemmin äitini ja isäni tapasivat jälleen. Tällä kertaa uuden kotimaisen tv-sarjan merkeissä. Isäni oli yksi kolmesta käsikirjoittajasta ja äitini sai yhden päärooleista. 
Se oli tietääkseni ensimmäinen ja viimeinen kotimainen sarja, joka tapahtui laivassa. Laiva oli suuri ristelyalus, joka oli täysin oma maailmansa. Ja kuten aina, siellä sattui ja tapahtui aina rikoksista erilaisiin ihmissuhdekiemuroihin. 

Tiivis yhteistyö pakotti äitini ja isäni tutustumaan paremmin, ja pian he viihtyivät yhdessä muutenkin kuin työstä puhuen. Vuoden kuluttua kuvauksien aloittamisesta, he seurustelivat jo virallisesti. Siitähän iltapäivälehdet tietysti innostuivat ja repivät lööpin jos toisenkin. Joskus lehtien kirjoittelu meni överiksi, kun draamaa koetettiin löytää väen väkisin, vaikkei sitä juurikaan ollut. Ja jos olikin, lehdistö ei todellakaan ollut ensimmäinen osoite, johon siitä ilmoitettiin.

Viisi vuotta seurusteltuaan, isäni kosi äitiäni suorassa tv-haastattelussa ja vuosi sen jälkeen vietettiin häitä. Onni ei aina ollut auvoista, olihan kyseessä kahden suhteellisen kiivasluontoisen taitelijan suhde. Parin avioliittovuoden jälkeen synnyin minä ja kaksoissiskoni Inari. En tiedä, mistä he nimemme keksivät, mutta ihmisissä on joskus herättänyt hilpeyttä, että siskokset ovat Inari ja Iines.

Vanhempani ovat edelleen yhdessä ja ovat olleet naimisissa jo 25 vuotta. Onhan heilläkin ollut erimielisyytensä, kuten kaikilla, mutta kaikista he ovat selvinneet puhumalla ja toisinaan puhumatta. Äitini on joskus sanonut, että eivät he jaksaisikaan erota, sillä kukapa muu heitä enää huolisi. Miksi yrittää vaihtaa parempaan, kun on jo yhden löytänyt, joka hyväksyy virheineen?

Sellainen on minun vanhempieni tarina noin lyhykäisyydessään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.