lauantai 28. joulukuuta 2013

TOP 30 ABBAn parasta kappaletta: #18 Eagle

ABBAn parhaiden biisien listan sijalle 18 laskeutui Eagle (työniminä The Eagle ja High high), joka on The Album-albumin (1977) avausraita. Nippelitietona sen verran, että tämä biisi on ABBAn pisin.

Vaikkei biisin teema tai nimi olisi tiedossa, johdattelevat ensisävelet jo pilvien korkeuksiin. Mielestäni tämä on erinomainen albumin aloitusraita, koska luo The Albumille sopivanlaisen teeman, josta sitten lähdetään matkaamaan eri suuntiin biisien tahdissa. Tämän biisin avautuminen kesti aika kauan, mutta kun lopulta sain ajatuksesta kiinni, en voinut muuta kuin haltioituneena kuunnella biisin monta kertaa putkeen.

On oikeastaan vaikea sanoa, mikä tässä biisissä olisi parasta. Olisiko se tarinan ajatuksia herättävä sisältö ja ponnekas, tarttuva rytmi? Kenties keväpuron lailla soljuvat harmoniat ja ajatus siitä, ettei maailmassa ole edes taivas rajana? Ehkä se onkin kakkos- ja kolmossäkeen välissä soiva instrumentaaliosuus?

Tai yksinkertaisesti se vapauden tunne, joka syntyy biisin jokaisen elementin yhteissummasta?

Sinä saat päättää.






Youtube on ihmeellinen paikka. Löysin tämmöisen esityksen, jota en olekaan koskaan aiemmin nähnyt. Ai että!
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.