torstai 28. marraskuuta 2013

Yllättävä vierailu

Miksi tulit? En pyytänyt sinua tulemaan.

Mukanasi toit jotain, mitä en tiennyt sinulla olevan. Vauvan. Pienen, pyöreän, ruskeasilmäisentyttö vauvan. En edes tiennyt sinun olevan raskaana.
Sanot olevasi väsynyt, koska vauvallasi on vaikeuksia nukkua öisin. Tulit luokseni, koska toivot apua. Kuulit, että minulla oli vuosi sitten samoja ongelmia oman lapseni, Violan, kanssa. Pyydän sinut sisälle hieman ihmeissäni, että kaikista tutuistasi tulit juuri luokseni. Olen kuitenkin hyvilläni, koska olen odottanut yhteydenottoasi jo jonkun aikaa. Kun Viola syntyi, et tuntenut kuuluvasi osaksi elämääni. Minäkin olin väsynyt ja unohdin soittaa. Miten se minua harmittaakaan. Mutta onneksi olet täällä nyt. Ehkä palat loksahtavat taas paikoilleen.

Istumme keittiön pöydän ääreen ja kehut uutta kotiani. Muutin kuukausi sitten tähän isompaan asuntoon. Pidin kovasti edellisestäkin, mutta siihen verrattuna tämä on paljon ihanampi. Tullessani ensimmäistä kertaa tänne, huomasin, että uunissa oli kolme paistopeltiä ja ne olivat puhtaita. Tulin siitä uskomattoman onnelliseksi. Aivan pieni asia, mutta silti sillä tuntui olevan suuri merkitys. Edellisessä asunnossani paistopeltejä oli kaksi ja ne olivat likaisia, koska edellinen asukas ei ollut niitä kertaakaan pessyt. Nyt edellisessä asunnossani asuu eräs ystäväni, jonka olen tuntenut jo 3-vuotiaasta asti.

Istumme nyt keittiöni koivusta tehdyn pyöreän pöydän ääressä. Uunissa on paistumassa viimeinen pellillinen juuri leipomiani korvapuusteja. Kysyt, miten itse selvisin lapsen huollosta yksin ensimmäisen vuoden. Kerron samalla, kun otan pullat uunista. Olet kovin vakavana ja pelkäät tulevaa, vaikka sinulla onkin avomiehesi rinnallasi. Et kuitenkaan ole enää niin varma hänestä. Pelkäät, että hänen tunteensa ovat hiipuneet ja jonain päivänä hän vain lähtee jälkiä jättämättä. Niin kuin minulle kävi. Tosin tietääkseni Roni ei lähtenyt omasta tahdostaan. Tai enhän tiedä. Hän katosi jälkiä jättämättä eikä edes poliisi ole saanut mitään selville. Ei ole mennyt päivääkään, etten olisi miettinyt, miten ihminen voi kadota savuna ilmaan. Miten kukaan ei muka ole häntä nähnyt?

Otan lautaset kaapista, asetan molempien lautasille höyryävän pullan ja perinteiseen tapaan kaadan korkeisiin laseihin kylmää maitoa. Istun alas ja rohkaisen sinua puhumaan ensisijaisesti avomiehesi kanssa peloistasi tulevan suhteen. Kehotan kuitenkin jättämään mainitsematta sen, että pelkäät hänen häipyvän. Naurahdat väkinäisesti ja nyökkäät. Sitten istumme pitkään  hiljaa, ainoastaan vauvan tuhina hänen nukkuessaan kuuluu keittiössäni. Kysyt sitten, missä Viola on. Kerron, että hän on äitini luona hoidossa, sillä halusin pitää vapaapäivän. Taas pitkä hiljaisuus, jonka jälkeen ilmaiset myötätuntosi siitä, että Roni on kadonnut. Yritän olla itkemättä ja hymyilen väkinäisesti. Ihmettelet sitten, missä vaiheessa elämästä tuli niin vaikeaa. Ollessamme nuoria kaikki tuntui niin ruusuiselta ja elämä tuntui olevan mahdollisuuksia täynnä. Missä vaiheessa ilo katosi elämästämme? Mietin samaa. Olimme molemmat oikeita auringonpaisteita ja monet ihmettelivätkin jatkuvaa kykyämme nähdä asiat positiivisessa valossa. Miksi nyt molempien elämä näyttää niin harmaalta? Katsomme toisiamme pitkään ja jotain tapahtuu siinä pienessä hetkessä. Ymmärrämme nyt molemmat, miksi tulit. On aika meidän molempien katsoa elämää taas hieman valoisammalta puolelta. On aika mennä eteenpäin. Siksi tulit. Yksin emme siihen pysty, olemme liian heikkoja. Mutta yhdessä, yhdessä, olemme vahvempia ja saamme toisistamme voimaa. Tästä hetkestä alkaen kuljemme taas yhdessä ja puhallamme yhteen hiileen. Tästä hetkestä palautamme junamme takaisin raiteilleen.

Kun lähdet, hymyilet lämpimästi ja uskomme molemmat, että uusi, parempi lehti on kääntynyt elämissämme.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.