lauantai 16. marraskuuta 2013

TOP30 ABBAn parasta kappaletta: #26 Move on

ABBAn parhaiden biisien listasijalla 26 on The Album-albumilta (1977) löytyvä Move on.
Biisillä on ollut useampia työnimiä (Yippee Yay, Big John, Joanne ja Love For Me Is Love Forever) sekä se on äänitetty espanjaksi nimellä Al Andar.

Tykkään Move on-biisistä, koska se on hyvin persoonallinen biisi. Poikkeuksellisesti Björn puhuu ensimmäisen säkeen, jolla johdatellaan kuulija hiljalleen biisin maailmaan. Kaksi viimeistä säettä ovat taas normaalisti laulettuja Agnethan toimesta. Tavallaan tämän voisi jakaa kahdeksi eri biisiksi, koska tulkintatapa vaihtuu. Move onin melodia soljuu vaivattomasti eteenpäin kuin rauhallisena lainehtiva järvi. Biisi on parhaimmillaan silmät kiinni kuunneltuna, jolloin voi kokea maailman ihmeet omassa olohuoneessaankin. Harmainkin päivä saa auringonpaisteensa, kun antaa tämän biisin tunkeutua ajatuksiinsa. ABBAlla on oma taikansa siinä, että se saa yleensä loppuunkäytetyt la-la-lat toimimaan ja sopimaan biisiin kuin biisiin ilman, että kuulijaa alkaa haukottaa.

Yhdellä sanalla sanottuna; tämä biisi on seesteinen.

"The morning breeze that ripples the surface of the sea
The crying of the seagulls that hover over me
I see it and I hear it but how can I explain
The wonder of the moment
To be alive, to feel the sun that follows every rain"




2 kommenttia:

  1. Tämä onkin hieno biisi, itselleni sellainen harmaiden hetkien piristäjä. Tai myös silloin jos on tullut mokattua tästä saa hieman henkistä laastaria.

    VastaaPoista
  2. Joo, aivan totta. Tässä biisissä on sitä jotain, mikä piristää tilanteessa kuin tilanteessa.

    VastaaPoista

.