maanantai 11. marraskuuta 2013

Musatarina: PMMP

Nyt kun PMMP:n ura on pistetty pakettiin (ainakin toistaiseksi), niin kerronpa siitä, miten itse ajauduin yhtyeen musiikin pariin. 

Kun PMMP julkaisi ensimmäisen sinkkunsa, Rusketusraidat (2003), en ollut mitenkään kiinnostunut
Kuva: Kari K. Ojala
bändistä. Rusketusraidat oli vain ärsyttävä kesärenkutus, joka soi kaikkialla eikä kuulostanut musiikilta ollenkaan. Tuolloin olin sitä mieltä, ettei tätä bändiä muisteta enää vuoden päästä, hyvä jos onnistuvat saamaan toisen hitin. Ensimmäiseltä albumilta julkaistiin kolme muuta sinkkua, mutta näistä ei ole sen kummempia muistikuvia, missä olisin niitä kuullut tai olenko jotenkin kiinnittänyt niihin huomiota. Tosin jossain vaiheessa muistan rekisteröineeni Joutsenet-biisin ja miettineeni, että onpa hieno biisi. Sitten kun kuulin, että esittäjä oli PMMP, niin sitten oli "pakko" olla pitämättä biisistä, koska PMMP:hän oli vain pelkkää huutoa.

Vuonna 2005 tuli telkkarista YleX:n kesäkonsertti, jossa PMMP esitti uuden kesäkumibiisin, Kumivirren. Silloin huomasin, että eihän tämä niin kamalaa musiikkia olekaan, ja että bändi oli vielä pystyssä. Mutta en antanut itselleni lupaa alkaa tykätä PMMP:stä. Katselin myöhemmin Anttilassa Kovempien käsien kumipainosta, mutta en silti kehdannut ostaa sitä. Hieman myöhemmin molemmat PMMP:n levyt sai 15 euron yhteishintaan ja otin molemmat hyllystä vähän siihen tyyliin, että "en mä näitä itselleni osta, enkä oikeastaan osta ollenkaan, vaikka menenkin kassalle maksamaan". Menin kotiin ja kuuntelin levyjä läpi odottaen suurta ahaa-elämystä, mutta biisit olivat edelleen liian erikoisia makuuni. Joten levyt jäivät hyllyyn keräämään pölyä.

Vuonna 2006 PMMP julkaisi sinkun Henkilökohtaisesti, jossa oli huomattavissa vaikutteita Leevi and the leavingsistä, joka on yksi suosikkiyhtyeistäni. Henkilökohtaisesti oli siis Se Biisi. Se soi radiossa tiuhaan ja mitä enemmän sitä kuulin, sitä enemmän tykkäsin siitä. Tytöt lauloivat nätisti eivätkä kirkuneet samalla tavoin kuin Rusketusraidoissa. Myöhemmin radioaallot valtasi Joku raja ja silloin päätin, että nyt täytyy ottaa tämä yhtye uuteen tarkasteluun. Ajatus jäi itämään, mutta en vielä tehnyt sen enempää asian eteen.
Kunnes työkaverini toi Leskiäidin tyttäret-albumin töihin kuunneltavaksi ja muutaman viikon ajan kuunneltiin vain sitä. Sain huomata, että jokainen biisi levyllä kuulosti hienolta ja omaperäiseltä. Lopputuloksena lopulta ostin itsekin levyn kotiin, ja Leskiäidin tyttärien innoittamana aloin kuunnella enemmän kahta ensimmäistä albumia. Silloin koin sen ahaa-elämyksen, koska huomasin, että PMMP:n musiikissa sanat ovat hyvin vahvoja ja koskettavia. Kovaa kamppailua silti vielä kävin toisen minäni kanssa, että voinko nyt oikeasti alkaa pitämään tästä yhtyeestä.

Aloin seuraamaan yhtyeen tekemisiä aktiivisemmin ja kuulin, että PMMP:ltä on tulossa uusi albumi, Veden varaan. Sitä osasin jo odottaa innolla, sillä aiemmat levyt olivat tehneet tehtävänsä eikä minulla ollut enää mahdollisuutta panna vastaan. Veden varaan oli (on) aivan mieletön albumi ja Pariterapiaa sai haukkomaan henkeä upeudellaan. Albumia kuunnellessani pohdin, miten oli mahdollista, että joskus oli ollut päivä, kun en ollut sietänyt yhtyeen musiikkia ollenkaan ja toivoin heidät pois musiikin maailmankartalta.

Veden varaan-albumin aiheuttaman positiivisen tunneskaalan myötä rohkaistuin ostamaan myös Puuhevonen-lastenlevyn. PMMP teki levyn, joka sopii lapsille eikä ärsytä aikuisia.

Rakkaudesta-levyä osasin toki jo hyvissä ajoin odottaa ja se oli ensimmäinen PMMP-levy, jonka hankin ilmestymispäivänä. Levy oli erittäin tasokas jatke yhtyeen aiempaan tuotantoon, ja myös omalla tavallaan persoonallinen levy, joka erottuu muista.
PMMP:n uudenvuoden keikka v.2011

Sitten tuli vuosi 2013 ja yhtye ilmoitti, että pistää soittimet pakettiin ainakin toistaiseksi. Olin yllättynyt uutisen kuullessani, sillä kyllästymistä ei naamoilta ollut juurikaan nähnyt. Tietysti parempi lopettaa ennen kuin alkaa näkyä. Olin toki myös harmissani, mutta samanlaista epätoivoa uutinen ei tuonut kuin vuonna 2003, kun sekä Aikakone että Nylon beat pistivät soittimet naulaan. Vaikka PMMP:stä oli hiljalleen kasvanut tärkeä yhtye, otin uutisen aika neutraalisti. Tokihan kymmenessä vuodessa oppii kaikenlaista ja oppii ymmärtämään, että asioita tapahtuu ja bändit joskus lopettavat. Ensimmäinen ajatus taisi kuitenkin olla, että "mitä ihmettä sitä nyt tekee uutena vuotena?"
Onneksi PMMP teki lopettamisen kunnialla: kiertue, uusi levy, kaksi päätöskeikkaa ja vielä kokoelmalevy DVD:n kera. Matkalaulu-albumi oli mielestäni yksi PMMP:n uran huippuhetkiä ja loi tutuille biiseille täysin uuden maailman. Kuten levyä arvioidessa mainitsinkin, niin voi pitää hauskaa mielikuvitusleikkiä ja kuvitella, miten PMMP:n ura olisi edennyt, jos Matkalaulu olisi ollut ensimmäinen levy.
Viimeinen keikka @ Helsingin Jäähalli, 27.10.2013

Vaikka alussa en käsittänytkään, miksi yhtyeen biisit soivat radiossa ja "kuka normaali muka kuuntelee PMMP:tä", niin niinhän siinä sitten kävi, että kahdella viimeisellä keikalla olin eturivissä fiilistelemässä, ja viimeisen keikan loputtua piti vähän vetistelläkin. Hienon matkan PMMP tarjosi ja paljon hyviä muistoja ja biisejä. Onneksi musiikki ei katoa mihinkään.

                                                        Vielä kerran: Kiitos PMMP!

(kuva)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.