perjantai 8. marraskuuta 2013

Carlos Ruiz Zafón: Enkelipeli

Kirja: Enkelipeli (El juego del ángel)
Kirjailija: Carlos Ruiz Zafón
Vuosi: 2008

Enkelipelissä seikkaillaan Barcelonassa ja kirjojen parissa, kuten Zafónin Tuulen varjo-menestysromaanissakin.  Enkelipelissä esiintyy yhtenäisiä linkkejä Tuulen varjoon, joista yksi on Unohdettujen kirjojen hautausmaa. Pyhä paikka, jonne vain harvoilla ja valituilla on sinne pääsy. Pidin tuosta ajatuksesta jo Tuulen varjossa, että kirjat eivät koskaan katoa vaan ovat piilossa jossakin, jonna päästessään on täysin haltioitunut kaikesta näkemästään: kirjojen määrästä, loputtomista hyllymetreistä ja salaperäisestä ilmapiirista.

Kirjan päähenkilö David Martín on elänyt lapsuutensa kurjissa oloissa eikä isä hyväksy hänen kiinnostustaan kirjoihin. Hän ei ole erityisen sosiaalinen vaan tulee paremmin toimeen kirjoituskoneen ja paperin kanssa, vaikka nekin ovat viedä häneltä järjen myöhemmällä iällä. David tavoittelee sitkeästi kohti unelmaansa, päätyy lehtimieheksi ja sen jälkeen saa tilaisuuden kirjoittaa halpaa "kioskikirjallisuutta". Aikansa massakirjoja kirjoitettuaan salaperäinen kustantaja Andreas Corelli ottaa Davidiin yhteyttä ja tekee mielenkiintoisen, mutta epäilyksiä herättävän tarjouksen, jonka palkkiosumma on päätä huimaava. David ottaa tarjouksen vastaan ja sen jälkeen tapahtumat muuttuvat synkemmiksi ja verisemmiksi.

Tuulen varjon jälkeen odotukset olivat korkealla, mutta pettyä ei tarvinnut. Alku lähti hieman hitaasti etenemään, mutta kun oli päässyt pidemmälle, kirjaa luki mielellään ja se piti tiukasti otteessaan. Enkelipelissä ei pystynyt arvaamaan seuraavia juonenkäänteitä vaan kirja pääsi yllättämään useinkin. Barcelona on vahvasti tapahtumissa mukana ja on kuvattu pimeänä kaupunkina, jossa ei kannata luottaa juuri kehenkään. Kaupunki kätkee ulkokuorensa taakse tuhansittain salaisuuksia, joiden paljastumista ei malttaisi odottaa, kun on saanut Enkelipelin luettua. Juoni on sopivan monimutkainen, jotta mielenkiinto pysyy yllä, mutta toisaalta ei tipahda kärryiltä.

Kirjan suomennettu nimi ei oikein tuntunut parhaalta mahdolliselta, sillä jossain vaiheessa aloin miettimään, että missä vaiheessa kirjan nimi selittyy. Pikainen googlaus kertoi, että ruotsiksi kirja on Enkelin leikki (kuten espanjankielisestä alkuperäisnimestä sen voisi myös kääntää) ja se kyllä kuvaa kirjan sisältöä huomattavasti paremmin.

(Sivuhuomautuksena on ihan pakko nilittää siitä, että suomennoksessa pilkut ovat ihan päin mäntyä. Suurin ongelma on niiden puuttuminen toistuvasti mm. konjuktioiden mutta, kun, koska edestä. Todella ärsyttävää.)

Kaikenkaikkiaan erittäin mielenkiintoinen kirja, jossa loppukin sopii kirjan aikaisempiin juonikuvioihin eikä lässäytä huolella rakennettua jännityskertomusta. Kirja on edeltäjäänsä synkempi ja ahdistavampi eikä suinkaan keskity ainoastaan kirjallisuuden taianomaisimpiin puoliin. Kaikkien ympärillä tapahtuvien pyöritysten lisäksi kirjassa kuvataan kirjailijan ahdistumista kirjoittamisprosessinsa parissa ja dilemmaa siitä, pitäiskö kirjoittaa sydämellä ja pienellä palkkiolla vai rahasta sitä, mitä lukijat haluavat lukea.
Vaikka Enkelipeli onkin ajallisesti sijoitettu ennen Tuulen varjon tapahtumia, kannattaa kirjat lukea ilmestymisjärjestyksessä. Tuulen varjo avautuu uudestaan hieman eri tavalla, kun lukee Enkelipeliä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.