torstai 17. lokakuuta 2013

Justin Timberlake: The 20/20 Experience (part 1) (2013)


Tässä huhtikuussa kirjoittamani ensifiilikset Justin Timberlaken The 20/20 Experience-albumin ensimmäisestä osasta.

*
Pitkän tauon jälkeen Justin Timberlakelta tuli uusi albumi, The 20/20 Experience. Kun katsoin biisien pituuksia, säikähdin hieman, sillä levyllä on 12 biisiä, joista seitsemän on yli seitsemän minuutin mittaisia. Pieni epäilys heräsi, että nyt on tehty laadun sijaan vain pituutta.

Biisissä täytyy olla sopivasti vaihtelevuutta ja koukkuja, jotta sitä jaksaa kuunnella yli viisi minuttia. Yleensä kevyen musiikin puolella levyiltä löytyy harvoin yli viiden minuuutin biisejä, normaalistihan painottuvat sinne 3-4 minuuttiin.

Levy tosiaan pyöräytetään käyntiin heti kahdeksan minuutin raidalla, Pusher love girl. Biisin introssa on sävyjä 1900-luvun alkupuoliskolta. Biisi toimii hyvin aloitusbiisinä ja jää mukavasti päähän pyörimään. Ehdottomasti levyn vahvempaa puolta.

Suit and tie oli ensi kuulemalla hieman outo biisi, mutta on kuitenkin parantanut asemaansa kuuntelukertojen myötä. Biisissä on svengiä ja sen erottaa muista radiossa soivista biiseistä.

Don't hold the wall toimii mukavasti, etenkin kun Justin laulaa tässä enempi matalammaltakin. Biisissä on hyvä rytmi ja on muutenkin sellainen, että väistämättä alkaa tanssittamaan.

Strawberry bubblegum oli sellainen biisi, jonka kuulemista odotin ihan pelkästään nimen perusteella. Nostin siksi odotukset huomaamattani aika korkealle. Biisi on ihan kiva, mutta siitä puuttuu se viimeinen jippo, joka tekisi siitä mieleenpainuvamman.

Tunnel vision on yksi levyn paremman puolen biisejä. Jostain syystä tämä erottuu omaan korvaan positiivisesti, ja tästä voisi saada aika hienoja remixejä aikaiseksi.

Spaceship coupe aiheutti jo ensimmäisellä kerralla sen, että odotin jo, milloin biisi loppuu. Joka kerta, kun luulin lopun lähenevän, niin biisi jatkuikin aina vielä vähän aikaa. Eikä tässä biisissä oikein nuo sanatkaan jaksa herättää suurempaa mielenkiintoa.

That girl vie taas jonnekin 1920-luvun hämyiseen klubiin. Biisissä on kuitenkin sopivasti nykypäivän soundia ja tempaa kivasti mukaansa. Tähän mennessä levyn tarttuvin biisi.

Let the groove get in olisi puolet lyhyempänä hyvinkin toimiva ja svengaava biisi. Mutta nyt pituus puuduttaa koko biisin, ja tuo "Are you confortable, let the groove get in" alkaa aika nopeasti hiertämään, jolloin toivoisi enempi vaihtelua hokeman joukkoon.

Mirrors iski kertakuulemalta ja kuuluu aivan ehdottomasti levyn kärkipaikoille. Tässä laulu pääsee mielestäni hieman paremmin esillä ja erottuu taustoista kuin muutamassa aiemmassa biisissä. Lisäksi sanoihinkin jaksaa paneutua ihan eri tavalla kuin edellisessä biisissä.

Blue ocean floor on kaunis ja tässä hitaus ei ollenkaan haittaa. Tässä on tunnelmaa ja tästä tulee heti omia mielikuvia ja kuvitelmia siitä, millaisien musiikkivideon tästä saisi. Melkein kaikissa muissa biiseissä nämä oman mielen kuvat ovat loistaneet poissaolollaan.

Dress onissa on vähän sellaista vanhaa Justinia, eli kunnon menoa, svengiä ja pilkettä silmäkulmassa. Tästä tykkään.

Body count jatkaa samaa menevää fiilistä kuin Dress on. Tässä tanssijalka vipattaa eniten ja varmaan levyn paras biisi.

Kokonaisuutena tämä on aika hengästyttävän pitkä albumi. Normaalisti sitä aina valittaa, kun biisejä on liian vähän ja ovat liian lyhyitä, kun haluaisi kuunnella omaa lempimusiikkiaan pidempään, mutta täytyy nyt sanoa, että ei se näinkään päin oikein toimi. Ainakaan tällä hetkellä tämän levyn kohdalla. Albumin alkupuoli lähti todella hitaasti käyntiin, mutta biisit ehdottomasti paranivat loppua kohden. Eli tavallaan tästä albumista herää aika ristiriitaisia fiiliksiä. Toisaalta taustalta kuulee sen, että biisit ovat todella kovia, mutta silti allekirjoittanut ainakin olisi kaivannut hitusen enempi menoa ja meininkiä.

Hyvin tuotettuhan tämä albumi on ja jokainen sekunti on hiottu viimeiseen asti kohdilleen. Biiseissä on edelleen tyypillistä, rytmikästä ja mukaansa tempaavaa Justinia, mutta tempo on kokonaisuudessaan jäänyt muutaman pykälän liian hitaaksi. Ehkä vähän sellainen fiilis jää, että jalka olisi jumittunut mansikkaiseen purukumiin eikä lähde irti, vaikka kuinka yrittäisi repiä irti.

Pakko myöntää, että kokonaisuutena albumi ei ihan yltänyt sinne korkeimpiin sfääreihin, vaikka yksittäisiä hienoja biisejä löytyykin. Odotin todella kovaa albumia alkuminuuteista viimeisiin sekunteihin, koska FutureSex/LoveSounds oli aivan mieletön tajunnanräjäyttäjä. Siihen verrattuna tämä on hitaampitempoisempi ja mielestäni jää aika valjuksi. Harmittaa kyllä, koska olisin kovasti halunnut tykätä tästä albumista todella paljon. Albumi ei ole huono, mutta omaan makuuni tämä jää hitusen liian kesyksi eikä ainakaan vielä sovi tunnelmointimusiikki-osastoonkaan.

Kuuntele: That girl, Mirrors, Dress on, Body count, Suit & Tie
Skippaa: Space coupe, Let the groove get in

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.