sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Aikakone: Paljain jaloin (uusi biisi 2013)

Aikakone esitti uuden Paljain jaloin-biisinsä Elämä lapselle-konsertissa ensimmäistä kertaa uudella kokoonpanolla. Kun Historiaan-biisi julkaistiin viime vuonna, en oikein tiennyt, mitä fiiliksiä biisistä tuli. Biisi on kaunis (etenkin sanat koskettavat), mutta silti siinä ei ollut tarpeeksi persoonaa, jotta se olisi jäänyt päähän soimaan. Ehkä sekin biisi löytää paikkansa, kun kuulee koko levyn kokonaisuudessaan.

Sitten vuoden 2012 Syksyn sävelessä Aikakone esitti seuraavan uuden biisinsä vielä Veran kanssa. Nirvana oli pirteä ja hauska biisi, joka kuulosti korvaani vahvemmalta ja varmemmalta kuin Historiaan.
Nyt Paljain jaloin-biisin kuultuani täytyy sanoa, että tässä on jotain ylimääräistä koukkua. Biisi on kevyen kesäinen ja laulutavassa oli jotain erilaista, vähän matalampaa ja pehmeämpää, ja tuo laulutapa tuo mielestäni kesäiseen fiilikseen ripauksen syksyisiä mausteita. Biisi kuulostaa siltä kuin siinä kerrottaisiin salaisuuksia kuiskutellen, jotta kaikki eivät kuulisi, miten kahden ihmisen välillä väreilee. Jotain salaperäisen positiivista. Paljain jaloin sekä kuulostaa Aikakoneelta ja samaan aikaan ei kuulosta. Vahva melodia ja sanat ovat tuttua ja turvallista, mutta silti biisissä on jotain, joka mielestäni erottuu aiemmasta tuotannosta. Hieno biisi ja herättää mielenkiintoa siihen, mitä muuta uusi levy pitää sisällään. Niin ja uuden biisin sanat on siis Jazun käsialaa. Mielenkiintoista!


(kuva)
Oheinen kuva Apu-lehden sivuilta. Veran saappaisiin on astunut 27-vuotias Jazu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

.